sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Taianomaiset Disney-hetket

Tällä kertaa julkaisen toisen lupaamistani top-listoista. Tämän postauksen aiheena ovat taianomaiset Disney-hetket. Taianomaisilla hetkillä tarkoitan sellaisia hetkiä, joissa taikuus on jollakin tavalla esillä. Olen listannut valitsemani hetket täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä. En ole ottanut tähän listaukseen muodonmuutoksia, sillä aion tehdä niistä joskus oman listauksensa. Sen enempää selittämättä päästän teidät lukemaan taianomaisimpien Disney-hetkien listaa.


Teksti sisältää juonipaljastuksia



Encanto syntyy

Vuosikymmeniä sitten Alma Madrigal ja hänen aviomiehensä Pedro joutuivat pakenemaan kodistaan vastasyntyneiden kolmostensa kanssa. Matkan aikana sotilaat kuitenkin saivat heidät kiinni, ja Pedro antautui heille, jotta Alma, vauvat ja kaikki muut pääsisivät turvaan. Pedron kuoleman seurauksena Almalla mukana olleeseen kynttilään syttyi taikaliekki, joka ei voisi koskaan sammua. Lisäksi kynttilä loi heille vuorien suojaan kylän nimeltä Encanto, sekä Almalle ja lapsille taikuutta sisältävän talon nimeltä Casita. Vaikka syy Encanton ja Casitan syntymälle olikin surullinen, niin pidän siitä millaiseksi se on tehty. Tapahtumat selitetään uudestaan vielä myöhemmin pidempänä versiona, mutta taianomaisuus tulee esille jo elokuvan alussa.


Bibbedi babbedi buu

Anastasia ja Druzella olivat repineet Tuhkimon tanssiaismekon riekaleiksi juuri ennen kun he olivat lähdössä kuninkaanlinnassa järjestettäviin tanssiaisiin. Tuhkimo itkee pihalla toivonsa menettäneenä, kunnes Hyvä Haltijakummi ilmestyy paikalle. Hän taikoo kurpitsan vaunuiksi, hiiret hevosiksi, hevosen ajuriksi, Bruno-koiran lakeijaksi, ja lopuksi hän vielä taikoo Tuhkimolle upean tanssiaispuvun. Bibbedi babbedi buu on yksi parhaimmista Disney-lauluista ja pidän tästä hetkestä muutenkin, sillä se on saatu tehtyä erittäin hienoksi ja taianomaiseksi.


Madrigalien lahjat

Encanton ja Casitan syntymisen seurauksena (melkein) kaikki Alman ja Pedron lapset ja lastenlapset ovat saaneet taikakynttilältä lahjan, jota he käyttävät yhteisönsä ylläpitämiseen. Esim. Pepa hallitsee säätä, Julieta parantaa ruokiensa avulla, Isabela saa kasvit kasvamaan hetkessä ja Camillo pystyy muuttumaan keneksi tahansa. Kaikilla Madrigaleilla on hienoja (ja vähemmän hienoja) kykyjä, joita on mielenkiintoista seurata. Tosin muutamat lahjoista ovat aiheuttaneet ongelmia, mutta silti.


Noidan taiat

Virvatulet johdattivat Meridan metsämökkiin, jossa asuu puunveistäjänä työskentelevä vanha nainen. Meridalle kuitenkin selviää pian, että puunveistäjä on oikeasti noita. Merida pyytää Noidalta loitsua, ja hetken päästä puutavarakauppa on muuttunut loitsintapaikaksi. Pidän siitä, että mökissä on taikuutta myös silloin, kun se on puutavarakauppa, koska se tuo tarinaan sopivaa jännitystä. Noidan mökki nähdään vielä myöhemmin elokuvan aikana, ja taianomaisuus on tuotu esille myös silloin, vaikka itse Noita ei ole paikalla.


Antonion lahjaseremonia

Antonio Madrigal on tullut ikään, jossa hänen on aika saada taianomainen lahjansa, ja sen kunniaksi hänelle ollaan järjestetty seremonia, jossa Madrigalit ja kyläläiset pääsevät juhlimaan uutta lahjaa. Seremonian alussa Antoniota jännittää sen verran, että hän pyytää serkkuaan Mirabelia kävelemään kanssaan ovelleen. Ennen oven avaamista Antonio koskee taikakynttilään, ja juuri silloin kun hän on avaamassa ovea, niin paikalle lentää tukaani. Antonio huomaa ymmärtävänsä mitä tukaani sanoo ja pian tämän jälkeen Antonion huone saa lopullisen muotonsa. Antonion lahjaseremonia on saatu tehtyä monella tapaa taianomaiseksi, joten siksi halusin ottaa sen mukaan tähän.


Fantasian luudat

Animaatiopätkässä Noidan oppipoika, Mikki Hiiri on saanut tehtäväkseen hakea vettä kaivosta. Veden hakeminen on kuitenkin rankkaa hommaa, joten siksi Mikki taikoo luudan kantamaan vettä. Mikki ei kuitenkaan onnistu perumaan loitsua, joten hän rikkoo luudan, mistä ei kuitenkaan ole apua, sillä rikkoutuneen luudan tilalle kasvaa monta luutaa, jotka hakevat ämpäreillä vettä kaivosta. Taikuuden lisäksi parasta tässä hetkessä on sen sisältämä jännitys.


Miekka vedetään kivestä

Arttu toimii aseenkantajana Sir Kaylle, ja huomaa unohtaneensa kesken turnajaisten unohtaneensa tämän miekan, jota lähtee samantien etsimään. Kayn miekkaa ei kuitenkaan löydy, mutta Arttu näkee alasimeen kiinnitetyn miekan, jota hän päättää lainata Kaylle. Arttu vetää miekan pois alasimesta, ja ympärille ilmestyy yllättäen taianomainen valo. Arttu ei kuitenkaan välitä tästä, vaan käy viemässä miekan Kaylle. Artun vetäessä miekan alasimesta ensimmäisen kerran taianomaisuus ei tule kunnolla esille, mutta myöhemmin, kun Arttu vetää miekan alasimesta muiden ihmisten nähden, taianomaisuutta korostetaan enemmän. Tulikin muuten mieleen, että jos elokuva on nimeltään Miekka kivessä, niin eikö miekan sitten pitäisi olla kivessä, eikä alasimessa? Tosin en tiedä, että olisiko Miekka alasimessa ollut kovin järkevä valinta elokuvan nimeksi. Mitä mieltä te olette?


Lampunhengen taiat

Aladdin, Abu ja Taikamatto ovat joutuneet syvälle Ihmeiden onkaloon. Aladdin luulee menettäneensä onkalosta löytämänsä lampun vanhalle miehelle, (joka oli oikeasti Jafar valepuvussa) mutta Abu oli saanut napattua lampun juuri ennen heidän putoamistaan. Aladdin hieroo lamppua, ja sen seurauksena sieltä tulee ulos itse Lampunhenki. Henki kertoo voivansa toteuttaa kolme toivomusta (sellaisia, jotka eivät liity kuolemaan, kuolleista heräämiseen ja rakastumiseen). Lisäksi Henki näyttää taikuuttaan myös muillakin tavalla kappaleen Ei oo kaveria parempaa aikana. Lampunhenki on ehdottomasti paras hahmo Aladdinista, ja varsinkin suomenkielisessä versiossa Vesa-Matti Loirin äänellä.


Pinocchion henkiin herääminen

Puuseppä Geppetto on veistänyt puisen pojan, jolle hän antaa nimen Pinocchio. Ennen nukkumaan menoa Geppetto toivoo toivomustähdeltä, että Pinocchio olisi oikea poika. Miehen nukahdettua paikalle saapuu Sininen Haltiatar, joka herättää puupojan henkiin. Pinocchion henkiin herääminen ei ole taianomaisuudeltaan kovin erikoinen hetki, mutta halusin silti ottaa sen tähän, sillä sen jälkeen tapahtuvat asiat ovat monella tavalla mieleenjääviä.


Elsan jäätaiat

Elsa on saanut syntyessään kyvyn loihtia ympärilleen jäätä ja lunta. Frozen-elokuvien aikana pääsemme näkemään paljon Elsan jäätaikoja. Ensimmäisessä elokuvassa Elsa tekee lumiukon ja lumihirviön, sekä rakentaa valtavan jäälinnan. Elsan taiat näyttävät hienoilta jo ensimmäisessä Frozenissa, mutta jatko-osassa Elsan voimat ovat kasvanee, joten niistä nähdään siinä paljon uusia puolia.


Henki vapautuu

Aladdinin on aika toivoa Lampunhengeltä viimeistä toivettaan, ja hän toivoo Henkeä vapaaksi, niin kuin oli aiemmin luvannut, vaikka jossain vaiheessa suunnittelikin lupauksen rikkomista. Henki on joo viittä vaille valmiina muuttamaan Aladdinin prinssiksi ja tajuaa mitä Aladdin oli oikeasti tovonut nähdessään ranteissaan vankeuden merkkeinä olleiden kahleiden irtoavan ja katoavan. Pidän tässä kohtauksessa eniten siitä, että Aladdin ajatteli kerrankin muuta kuin omia etujaan (tosin tämä on tapahtunut myös elokuvan alussa Aladdinin antaessa leipänsä nälkäisille lapsille). Hengen vapautuminen on muutenkin yksi parhaimmista Disney-hetkistä, joten olihan se pakko ottaa mukaan tähän.


Taikuus palaa Encantoon

Casitan hajottua Mirabelin ja Abuelan riitelyn seurauksena taikakynttilä haihtui pois ja Madrigalit menettivät lahjansa. Myöhemmin Madrigalit ja kyläläiset saavat kuitenkin rakennettua talon uudelleen ja Mirabelin laitettua ovinupin ulko-oveen myös taikuus palaa takaisin. Pidän tässä siitä, että Madrigalit olivat viimeinkin oppineet ymmärtäneet toisiaan, sekä siitä, että Mirabel löysi viimeinkin paikkansa perheessään ja yhteisössään. Kaikkia solmuja ei ehditty avata ja moni asia loppuratkaisussa jäi muutenkin enemmän tai vähemmän avoimeksi, mutta eivät ne poista tämän kohtauksen hienoutta.


Lumottu metsä vapautuu

Anna, Elsa, Kristoff, Olaf ja Sven olivat seuranneet Elsan kuulemaa salaperäistä ääntä Lumottuun metsään ja selvittämään siellä yli kolmekymmentä vuotta sitten sattuneen konfliktin yksityiskohtia. Metsää ympäröi kaiken sisälleen sulkeva sumu, joka jotenkin onnistuu päästämään ystävykset lävitseen. Monien mutkien kautta totuus menneisyydestä selviää ja Lumottu metsä saadaan kuin saadaankin vapautettua. Vaikka Lumottu metsä oli jo suljettuna kaunis, niin kauneus korostuu vielä enemmän sen jälkeen kun metsä ollaan saatu vapautettua. Kohtaus ei ehkä ole taianomaisuuden puolesta se kaikkein mieleenpainuvin, mutta sitä on silti aina yhtä kivaa katsoa.


Tähkäpään hiukset

Tähkäpäällä on monta metriä pitkät vaaleat hiukset, joilla on taikavoimia. Hiukset nimittäin alkavat hohtaa aina kun Tähkäpää laulaa erästä laulua. Lisäksi Tähkäpään hiuksilla on parantavia ja nuorentavia voimia, sillä Eugenen kädessä ollut naarmu paranee hetkessä ja Gothel nuorentuu sekunneissa. Tähkäpään hiukset ovat taianomaisuudessaan hienot ja pelkästään niiden hohtaminen on syy ottaa ne mukaan tähän listaukseen.


Tähti

Asha oli tuonut toiveensa avulla maan päälle Tähden, jolla on ihmeellisiä voimia. Se nimittäin saa taikojensa avulla eläimet (myös Valentino-vuohen) puhumaan. Tähden taikuutta nähdään myös myöhemmin Ashan yrittäessä päästä kuningas Magnificon kammioon hakemaan perheensä toiveita, sekä Toiveen viimeisissä kohtauksissa. Tähden taikojen seuraaminen on mielenkiintoista ja pidän siitä, miten se auttaa Ashaa Rosasin toiveiden vapauttamisessa ja oikeuden toteutumisessa.


Peter Pan ja Kultasen lapset lentävät Mikä-Mikä-Maahan

Peter Pan on saapunut Lontooseen Kultasen perheen lastenhuoneeseen etsimään karannutta varjoaan. Leena saa ommeltua Peterin varjon takaisin, ja sen jälkeen Helinä Keiju ripottelee Leenan, sekä tämän veljien Jukan ja Mikon ylle keijupölyä, joka saa heidät lentämään iloisten ajatusten voimalla. Niin lentomatka kohti Mikä-Mikä-Maata voi alkaa. Lentäminen Lontoon yllä näyttää hienolta ja taianomaisuus tulee jo muutenkin esille ennen Mikä-Mikä-Maahan saapumista. Myös kohtauksen aikana soiva laulu on aivan mainio. 


Iikka harjoittelee loitsuja

Haltijaveljekset Iikka ja Aaro Kajastus elävät fantasiamaailmassa, josta taikuus on kadonnut lähes kokonaan. Iikan 16. syntymäpäivän iltana veljesten äiti Laura antaa pojille heidän edesmenneen isänsä Villen omistaman taikasauvan, sekä loitsun, jolla pojat pystyisivät tuomaan isänsä päiväksi takaisin elävien kirjoihin. Aaro ei onnistunut käyttämään sauvaa, mutta Iikka sai sauvan käyntiin tuoden heidän isänsä (tai teknisesti ottaen isän jalat) eloon. Veljekset lähtevät hakemaan uutta feniksin kiveä, jolla loput isästä saataisiin tuotua takaisin. Matkan aikana Iikka harjoittelee paljon erilaisia loitsuja, joita käytetään apuna tielle sattuvien esteiden kohdalla.

Siinä oli siis taianomaisten Disney-hetkien lista. Kerro kommenteissa mitä hetkiä omalla listallasi olisi. En tiedä saanko sitä toista top-listaa julkaistua ennen helmikuuta, sillä sen tekeminen vaatii enemmän työtä kuin mitä tämän listan tekemiseen vaadittiin. En siis lupaa, että saan sen julkaistua tammikuun aikana, mutta ilmoitan kyllä, jos tilanne muuttuu. Seuraavasta postauksesta kerron sen verran, että se on joko Hahmofaktat-sarjan uusi osa tai arvostelu kolmannesta Kaunotar ja Hirviö -elokuvasta.

Ei kommentteja: