perjantai 16. lokakuuta 2026

Hauskoja yksityiskohtia Disney-elokuvissa osa 2

Julkaisin kaksi vuotta sitten postauksen Disney-elokuvien hauskoista yksityiskohdista ja olen miettinyt viime aikoina, että voisin tehdä siitä toisen osan, joten tässä tulee lisää hauskoja yksityiskohtia Disney-elokuvista. Tosin viimeistä yksityiskohtaa ei välttämättä voi sanoa hauskaksi, mutta otin sen kuitenkin mukaan tähän. Nyt niihin yksityiskohtiin.


Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia




Laamakaktus

Yzma on suunnitellut murhaavansa Kuzcon myrkytetyn juoman avulla. Kronk lähtee hakemaan tuulihattuja uunista juuri ennen kun ehtii jakaa juomat eikä muista myöhemmin missä mukissa oli Kuzcolle tarkoitettu myrkky, joten hän kaataa kaikki juomat pois mukeista ja takaisin niihin, joten nyt kaikissa niistä on myrkkyä. Kuten hetken päästä selvisi, niin juoman juominen ei tappanut Kuzcoa vaan muutti hänet laamaksi. Kun Kronk on saanut juomat jaettua, niin hän sanoo Yzmalle, että hänen ei pidä juoda omaa juomaansa. Yzma kaataa juomansa takanaan olevaan kaktukseen, joka muuttuu sen seurauksena laaman muotoiseksi.


Pimenevä torni

Gothel on pitänyt Tähkäpäätä vankina syrjäisessä tornissa, sillä Tähkäpään pitkien ja vaaleiden taikahiusten avulla Gothel pystyisi säilyttämään nuoruutensa. Gothel on kieltänyt Tähkäpäätä poistumasta tornista, mutta kerran Tähkäpää karkaa sieltä Flynn Riderin avulla katsomaan lyhtyjä. Ennen kun Tähkäpää lähti tornistaan ensimmäisen kerran, niin torni näytettiin valoisana, mutta myöhemmin torni on pimeä, mikä viittaa siihen, ettei Tähkäpää näe sitä enää mahtavana paikkana.


Muuttuva kuvasuhde

Tämä on Karhuveljeni Kodan yksityiskohdista se, jonka huomaa helpoiten. Elokuva alkaa kuvasuhteella 1.75:1, mutta Kenain muututtua karhuksi kuvasuhteeksi muuttuu 2.35:1, mikä viittaa siihen, että Kenain maailmankuva laajenee (tai alkaa laajentua) muodonmuutoksen jälkeen.


Let it go -viittaus

Encanton lopussa kuullaan laulu nimeltä Jokainen, jonka aikana Madrigalit selvittävät välejään ja Bruno palaa takaisin perheensä luokse. Laulun alkupuolella Brunolla on oma soolonsa, jonka lopussa hän sanoo let it go (suomeksi taakse jää), mikä on viittaus Frozenissa esitettävään samannimiseen lauluun, jonka sävel päästään muuten kuulemaan taustalla silloin kun Bruno viittaa kyseiseen lauluun.


Ihmis- ja eläinsilmät

Operaatio Majava -elokuvassa päästään näkemään hyppäysteknologiaa, jossa ihminen siirtää tietoisuutensa robottieläimeen, kuten majavaan. Robottimajavan silmät näyttävät eläinmäisiltä silloin kun se esitellään ihmisten näkökulmasta eikä ihmisillä ole korvanappeja, joiden avulla he pystyisivät kommunikoimaan robottimajavan kanssa. Silloin kun robottieläin nähdään eläinten näkökulmasta tai ihmisillä on korvanapit käytössä, niin robottieläinten silmät nähdään ihmismäisinä. Sama tapahtuu myös oikeiden eläinten kanssa. Mabelin ollessa majavana lammella eläinten silmät ovat ihmismäiset, mutta silloin kun hän on eläinten kanssa ihmismuodossa, niin eläimillä on eläinmäiset silmät. En osaa selittää tuota paremmin, mutta kannattaa katsoa tuo elokuva, jos et ymmärtänyt selitystäni.


Bellen ja Hirviön yhteys

Kaunotar ja Hirviö alkaa prologilla, jossa kerrotaan kuin Haltijatar kirosi prinssin muuttamalla hänet hirviöksi. Kirouksesta pääseminen vaati sitä, että prinssin täytyisi oppia rakastamaan ja sen toisen pitäisi rakastaa häntä takaisin ennen taikaruusun viimeisen terälehden putoamista tai muuten kirouksesta tulisi pysyvä. Prologi loppuu sanoihin 'Kuka koskaan pystyisi rakastamaan hirviötä?', ja heti sen jälkeen katsojille esitellään Belle. Hauskan tästä yksityiskohdasta tekee se, että kun Belle esitellään heti prologin loppusanojen jälkeen, niin katsojat tajuavat heti, että ehkä hän pystyisi rakastamaan Hirviötä ja murtamaan kirouksen.


Sun oltava vaiti on vaan

Encantossa kuullaan laulu nimeltä Me ei mainita Brunoo, jonka aikana Mirabel on melkein koko ajan hiljaa, mutta Isabelan laulettua siskolleen 'Sun oltava vaiti on vaan', Mirabel liittyy mukaan lauluun. Mirabelin soolo alkoi siis heti tuon käskyn jälkeen.


Sid esiintymässä

Loppuun vielä ei-niin-hauska yksityiskohta. Coco-elokuvassa nähdään Kuolleiden maailman musiikkikilpailu, jossa on paljon osallistujia. Yksi osallistujista muistuttaa huomattavan paljon ensimmäisestä Toy Story -elokuvasta tuttua lelujentuhoajapoikaa Sidiä, joka on ilmeisesti löytänyt kutsumuksensa vasta kuoleman jälkeen.



Kertokaa kommenteissa, jos olette huomanneet Disney-elokuvissa muita hauskoja (tai vähemmän hauskoja) yksityiskohtia.

Vaiana live action lisätään Disney+:aan ensi viikolla, joten pääsen sitten päivittämään Vaianan ja Mauin esittelytekstit. 

Ei kommentteja: