Sivut

maanantai 28. joulukuuta 2020

Frozen taidekirja

Ennen, kun päästän teidät lukemaan, niin pyydän anteeksi, jos kännykkäni varjo häiritsee teitä. Kuvien ottaminen ei onnistunut ilman, että se näkyi niissä.

Kerroin Disney bucket listassa, että haluaisin saada jonkun Disney elokuvan taidekirjan. Sain joululahjaksi Frozen elokuvan taidekirjan, jonka aion nyt esitellä täällä blogissa. Aloitin kirjan lukemisen heti aattoiltana ja sain sen luettua tapaninpäivänä. Mennäänpä sitten itse esittelyyn.


Sisällysluettelon perusteella kirja vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Pidän noista kuvista, mitkä näkyvät tuossa kohdassa.



Kirjassa kerrotaan paljon elokuvan tekemiseen liittyviä asioita. Esimerkiksi tällä sivulla kerrotaan Olafista.



Kirjasta löytyy myös kuvapainotteisia sivuja.


Taidekirjassa kerrotaan myös siitä millaisia asusteita hahmoille oltiin suunniteltu ja miltä hahmojen piti alunperin näyttää.


Kirjassa on myös työtiimin omia kommentteja liittyen elokuvan tekemiseen. 

Siinä oli siis Art of Frozenin esittely. Voitte ehdottaa kommenteissa minkä Disney elokuvan taidekirja minun pitäisi hankkia seuraavaksi. Tämä postaus jää tämän vuoden viimeiseksi, joten toivotan teille kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021.

tiistai 1. joulukuuta 2020

(Joulutarina) Perillinen

Hei kaikki ja hyvää joulukuun alkua. Tässä olisi tämä lupaamani joulutarina. Tällä kertaa tarinan tapahtumapaikkana on Arendelle. Olen maininnut muutaman kerran, että tämänvuotinen joulutarina perustuu tunnettuun joulukertomukseen. En kerro vielä tässä vaiheessa mihin, vaan saatte arvailla sitä tarinan lukemisen aikana. Kertokaa sitten kommenteissa arvasitteko oikein. Mennään sitten tarinan pariin.

HUOM! Tässä tarinassa Frozen 2 elokuvan tapahtumista on kulunut 2-vuotta ja tarina tulee sisältämään spoilereita kyseisestä elokuvasta. Jos Frozen 2 on näkemättä, niin lukeminen kannattaa lopettaa tähän.

Arendellen kadut olivat lumen peitossa. Kaikki kodit oli koristeltu, sillä oli jouluaatto. Koko Arendellen väki oli innoissaan joulusta, mutta heillä oli myös toinen syy innostua. Hallitsijaparin esikoinen syntyisi ihan pian. Annan raskaus oli jo loppumetreillä ja hän ja Kristoff odottivat lapsensa syntymää enemmän kuin innostuneina. Koska Anna ei jaksanut liikkua paljoa, hän vietti vapaa-aikansa istumalla penkillä linnan pihalla. Välillä hän istui siellä yksikseen ja välillä Kristoff tuli hänen mukaansa, kuten tälläkin kerralla. Pariskunta oli juuri päässyt ovesta ulos kun he huomasivat pihalla seisovan hahmon. Molemmat säikähtivät aluksi, mutta rauhoittuivat, kun tunnustivat tulijan 
- Ei hätää. Se olen minä, Elsa sanoi rauhallisesti.
Anna ja Kristoff huomasivat heti, että Elsalla oli jotain mielessään, joten he päättivät odottaa, että hän jatkaisi puhumista.
- En aio viipyä kauaa. Minulla on teille tärkeä viesti, Elsa kertoi.
- Mikset kirjoittanut meille? Kristoff kysyi.
- Tämä asia on välttämätöntä kertoa kasvotusten, Elsa sanoi.
- Onko jotain sattunut? Anna kysyi huolestuneena.
- Kyllä, mutta ei minulle. Metsässäkin on kaikki hyvin, Elsa kertoi. 
- Mistä tässä sitten on kyse? Anna kysyi.
- Muistatko kun tuhosit isoisän rakentaman padon Lumotussa metsässä? Elsa kysyi Annalta.
- Oikeastaan hän ei tuhonnut sitä patoa yksin, vaan johdatti järkäleet heittämään kiviä kohti patoa, Kristoff selvensi.
- Niin, mutta hän vapautti metsän, Elsa jatkoi.
- Miten se liittyy tähän? Anna kysyi.
- Luonto on palkinnut hyvän tekosi. Teidän esikoisenne tulee olemaan osa luonnon taikuutta. Hän voi muuttaa meidän luoksemme sitten kun kasvaa sopivaan ikään, Elsa kertoi.
Anna ja Kristoff eivät ymmärtäneet Elsan puheita, joten he miettivät mitä on tekeillä.
- Ymmärrätte kaiken sitten kun esikoisenne on syntynyt, Elsa lisäsi huomattuaan heidän reaktionsa.
- Varokaa sähköpurkauksia, hän sanoi vielä ennen lähtöään.
- Ymmärsitkö sinä mitään tuosta äskeisestä? Anna kysyi, kun he olivat menneet takaisin sisälle.
- En, mutta Elsahan sanoi, että ymmärrämme kaiken sitten, kun lapsi on syntynyt. En usko sitä ihan täysin, mutta odotetaan siihen asti, Kristoff mietti.
- Taidat olla oikeassa. Ehkä saamme vastauksia sen jälkeen, Anna sanoi.
Anna ja Kristoff eivät tienneet, että he saisivat vastauksia kysymyksiinsä jo seuraavien tuntien aikana. Annan synnytys käynnistyi nimittäin jo samana yönä. Joulupäivä oli jo kääntymässä illaksi, kun poikavauva saapui maailmaan.
- Mikä hänen nimensä on? Olaf kysyi.
- Emme ole ehtineet miettiä nimeä, Anna tajusi katsoessaan sylissään makaavaa vauvaa.
- Kävisikö Migil? Kristoff kysyi.
- Kyllä. Se on oikein hyvä nimi, Anna sanoi.
Hetken kuluttua Migil aivasti ja Anna ja Kristoff olivat kuulevinaan salamaniskun lähistöltä. Anna ojensi pojan Kristoffille ja huomasi outoja valoja linnan sisäpuolella. Hän meni hieman lähemmäs tutkimaan valoja ja huomasi niissä jonkinlaista väreilyä.
- Tätäkö Elsa tarkoitti kun puhui sähköpurkauksista? Anna pohti.
Hän ei keksinyt muutakaan selitystä valojen ilmestymiselle.
- Oikein paljon onnea teille molemmille, kuului ääni Annan selän takaa.
Anna kääntyi ympäri ja huomasi Elsan, joka oli jälleen ilmestynyt kuin tyhjästä. Myös Kristoff huomasi Elsan ja kääntyi hänen suuntaansa.
- Kiitos, Anna ja Kristoff sanoivat.
Kristoff tuli poikansa, Svenin ja Olafin kanssa Annan ja Elsan luokse.
- Taisittekin jo tajuta mitä tarkoitin eilen puhuessani sähköpurkauksista, Elsa sanoi ja Anna ja Kristoff nyökkäsivät.
Kristoff ojensi Migilin Elsan syliin ja kysyi:
- Hallitseeko hän siis sähköä?
- Näin on, Elsa vastasi.
- Sinä sanoit, että poika voi muuttaa luoksesi Lumottuun metsään sitten kun tarpeeksi vanha. Pitääkö se yhä paikkansa? Anna varmisti.
- Kyllä, Elsa vastasi.
Anna ja Kristoff tiesivät, että heidän tulisi opettaa Migiliä hallitsemaan taikavoimiaan, jottei pojalle kävisi samoin kuin Elsalle oli aikoinaan käynyt. Elsa käveli vauva sylissään ikkunan luokse ja sanoi:
- Jos sinulla on joskus ongelmia voimiesi kanssa, niin minä autan enemmän kuin mielelläni. Tiedän miten vaikeaa niiden hallitsemisen opettelu voi olla.
Migil ei ymmärtänyt Elsan puheita vaan tuijotti uteliaana ympärilleen. Elsa katsoi ulos ikkunasta ja huomasi taivaalle ilmestyneen valoilmiön. Hän keskittyi katsomaan sitä. Myös Anna, Kristoff, Olaf ja Sven huomasivat valot ja tulivat ikkunan luokse katsomaan niitä. 
- Minun on nyt lähdettävä takaisin metsään kertomaan sen asukkaille perillisen syntymästä, Elsa ilmoitti ojentaessaan vauvaa Annalle.
Hyvästelyjen jälkeen Elsa katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynyt. Kaikki muut jäivät katsomaan valoja. Myös kyläläiset olivat huomanneet valot ja he menivät kotiensa ikkunoiden ääreen katsomaan niitä. Jotkut menivät ulos nähdäkseen valot kunnolla. Kukaan ei sanonut mitään vaan kaikki katsoivat ulkona näkyviä valoja. Migil oli nukahtanut eikä pojalla ollut aavistustakaan siitä mitä hänen tulevaisuutensa tulisi sisältämään.

Jotkut teistä saattoivat jo arvata, mutta joulutarina pohjautui siis Jouluevankeliumiin. Tosin löyhästi, mutta kuitenkin. Etsin netistä kaikkia saamenkielisiä nimiä, sillä halusin Annan ja Kristoffin lapselle sellaisen ja päädyin lopulta Migil-nimeen. Eipä tässä muuta. Oikein hyvää joulun odotusta kaikille.


tiistai 24. marraskuuta 2020

Minun Disney-listani

Jouluaattoon on enää kuukausi ja moni teistä on varmaan alkanut jo miettiä joululahjatoiveitaan. Siitä inspiroituneena päätin kirjoittaa tänne blogiin Disney bucket listan. Kirjoitan tähän siis Disneyhyn liittyvistä tavoitteistani, jotka haluaisin toteuttaa.

1. Käy kaikissa Disney puistoissa
En ole koskaan käynyt yhdessäkään Disney puistossa, mutta haluaisin käydä jokaisessa. Kaikkein mieluiten menisin Disney Worldiin.

2. Käy Disney risteilyllä
Tykkäsin lapsena (ja tykkään vieläkin) käydä risteilyllä, joten se yhdistettynä Disneyhyn kuulostaa erittäin hyvältä. En tosin tiedä miten Disney risteilylle oikein pääsee, joten siitä pitäisi ottaa selvää ennen risteilyn varaamista.

3. Dubbaa jotakin hahmoa jossakin Disney elokuvassa
Olen jo jonkin aikaa ollut kiinnostunut ääninäyttelemisestä ja haluaisin joskus oikeasti tehdä sitä. Minulla ei tosin ole kokemusta siitä eikä minulla ole myöskään mitään apuvälineitä, millä voisin harjoitella ääninäyttelemistä. 

4. Yövy Disney hotellissa
Minua on jo vähän aikaa kiinnostanut Disney hotellissa yöpyminen. Olisi kivaa edes nähdä sellainen, vaikken sitten yöpyisikään siellä.

5. Nimeä lapsi Disney hahmon mukaan
Jos joku nyt ei ymmärtänyt mitä tarkoitin tuolla, niin sitten kun minä saan joskus omia lapsia, niin antaisin ainakin yhdelle heistä jonkin Disney aiheisen nimen. Olen jo miettinyt joitain nimiä, vaikka asia ei ole tällä hetkellä ajankohtainen.

6. Opi puhumaan Aku Ankkaa
Dubbaamisen lisäksi olen kiinnostunut myös imitoinnista. Olen Aku Ankka fani, joten haluaisin oppia imitoimaan kyseistä hahmoa. Olen harjoitellut Aku Ankka äänen tekemistä, mutta se ei suju vielä ihan kunnolla.

7. Hanki vähintään yhden Disney elokuvan taidekirja
Olen nähnyt kuvia joistakin Disney taidekirjoista ja haluaisin itselleni edes yhden sellaisen. En vielä tiedä minkä elokuvan taidekirjan haluan, mutta minua kiinnostaisi lukea joku taidekirja.

8. Käy Disney Storessa
En ole keräilijä, mutta minusta olisi kivaa saada joitakin Disney tavaroita ja Disney Storessa vaihtoehtoja olisi enemmän kuin tarpeeksi. Toivottavasti en sekoa, jos pääsen joskus käymään jossain Disney kaupassa.

9. Hanki Disney+
Olen miettinyt, että hankkisin joskus kaikkien Disney ja Pixar klassikoiden dvd-versiot, mutta nyt kun suoratoistopalvelu Disney+ on julkaistu, niin sille ei ole enää tarvetta. Kyseisen suoratoistopalvelun hinta on vain 6,99 ja yksittäinen dvd on kalliimpi, joten Disney+ palvelun hankkiminen tulisi halvemmaksi. Eniten minua kiinnostaa nähdä uusi Frozen lyhäri Olipa kerran lumiukko, joka löytyy vain Disney+:sta.

Siinä oli siis minun Disney bucket listani. Voitte kirjoittaa omanne kommentteihin. Kerron tähän loppuun vielä, että julkaisen joulutarinan 1.12. Sitä ennen ei ole tulossa uusia postauksia, joten tapaamme seuraavan kerran joulutarinan parissa.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Nostalgia (Monsterit Oy)

 Tässä olisi taas uusi osa Nostalgia-sarjaan. Tällä kertaa arvosteltavaksi pääsi Monsterit Oy.



Olen kertonut elokuvan juonen sinisellä tekstillä, mutta en tule paljastamaan loppuratkaisua. Jos siis et halua tietää juonta, skippaa sininen teksti.

Elokuvan päähenkilöitä ovat ystävykset Matias "Masi" Pallopää ja Tarmo "Tare" Karvanen. He ovat hirviöitä, joiden tehtävänä on pelotella lapsia, mistä saadaan energiaa Monsterilaan. Tare on tuotteliain kaikista pelottelijoista, mistä hirviö nimeltä Räähkä Poks on kateellinen.Tämä kilpaileekin Taren kanssa tuotteliaimman pelottelijan tittelistä. Eräänä päivänä ihmislapsi Buu päätyy Monsterilaan. Tare ja Masi yrittävät saada Buun pois Monsterilasta ennen kun joku ehtii huomata lapsen.

Monsterit Oy julkaistiin Amerikassa 2.11.2001 ja Suomessa 15.2.2002.Vuonna 2013 julkaistiin elokuvan esiosa Monsterit yliopisto, jossa kerrotaan miten Masi ja Tare tapasivat ja ystävystyivät. Minä näin elokuvan viimeksi ala-asteikäisenä, joten minulla ei ole paljon muistikuvia elokuvasta. Katsoin tämän uudestaan pari viikkoa sitten ja se oli parempi kun muistin.


Elokuvan tapahtumapaikkana toimii Monsterila, jossa asuvien hirviöiden tehtävänä on pelotella lapsia ja tuottaa tällä tavalla energiaa Monsterilaan. Työ vaatii kuitenkin rohkeutta, sillä hirviöt kuvittelevat lapsen kosketuksen olevan heille myrkyllistä. Yksikään lapsi ei ole ikinä käynyt Monsterilassa ennen Buuta, joka päätyy sinne vahingossa.

Elokuvan juoni ja animointi ovat erittäin hyvin onnistuneita. Minun suosikkihahmojani tässä elokuvassa ovat Masi ja Tare, sillä heille sattuu paljon kaikenlaista elokuvan aikana varsinkin sen jälkeen, kun Buu on päätynyt Monsterilaan. Myös Buu kuuluu suosikkihahmoihini tässä elokuvassa. Minun mielestäni huonoin hahmo tässä elokuvassa on Räähkä Poks, joka on kateellinen Taren pelottelutaidoista. 


Laitan tähän loppuun vielä plussat ja miinukset

+Päähahmot
+Animointi
+Juoni
+Buu

-Räähkä

Annan elokuvalle 7 1/2 pistettä.







lauantai 31. lokakuuta 2020

Hahmoesittely: Scar


Scar on pääpahis elokuvassa Leijonakuningas. Hän on elokuvan päähenkilön Simban setä. Scarin kätyreitä ovat hyeenat. Hän tavoitteli Jylhämaan kruunua itselleen. Joidenkin lähteiden mukaan Scarin nimi oli alunperin Taka, mutta se vaihtui Scariksi arven ilmestymisen jälkeen.

Hahmo nähtiin ensimmäisen kerran Elämän tie laulua seuraavissa tapahtumissa. Scar ei ollut osallistunut Simban esittelyjuhlaan, mistä Simban isä ja Scarin isoveli Mufasa ja Mufasan neuvonantaja Zazu eivät ilahtuneet. Myöhemmin Scar keksi juonen päästä eroon Simbasta ja Mufasasta. Juonen avulla hän sai surmattua Mufasan, minkä Scar laittoi Simban syyksi ja käski tätä häipyä Jylhämaasta. Scar valehteli kaikille, että Simba ja Mufasa olisivat molemmat kuolleet ja asettui Jylhämaan uudeksi hallitsijaksi. Scarin hallinta-aikana Jylhämaa kuivui ja saalistamisesta tuli lähes mahdotonta. Jonkin ajan kuluttua aikuiseksi kasvanut Simba palasi Jylhämaahan haastamaan setänsä. Kamppailun aikana Scar kertoi olevansa itse syypää Mufasan kuolemaan. Lopulta Scar joutui hyeenien surmaamaksi, sillä oli väittänyt niitä syylisiksi Mufasan kuolemaan.

Scar ei esiinny Leijonakuninkaan kakkososassa, mutta hänet mainitaan useamman kerran. Scar nähdään kuitenkin Simban painajaisunessa. Leijonakuningas kolmosessa Scarilla on vain cameorooli.

Leijonakaarti-sarjan toisella tuotantokaudella hyeenat ja Ushari-käärme manaavat kuolleen Scarin hengen. He keksivät juonen Leijonakaartin kukistamiseksi. Sarjan kolmannella tuotantokaudella selvisi Scarin saaneen arpensa johtaessaan vanhaa Leijonakaartia. 

Leijonakuninkaan uudemmassa versiossa kerrotaan Scarin saaneen arpensa, kun tämä tappeli Mufasan kanssa Jylhämaan hallitsijan paikasta. 

Minun mielestäni Scar on yksi parhaimmista ja onnistuneimmista Disney pahiksista. Vallan saan kuuluu parhaimpien pahislaulujen joukkoon. Pidän myös Leijonakaarti-sarjassa kuullusta When I led the guard laulusta, missä kerrotaan Scarin arven tarina. Tosin minua häiritsee, että Scarin arvelle on kaksi taustatarinaa. Uskon itse Leijonakaartissa kerrottuun versioon. Kumpaan te uskotte?

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Jeremy Irons (1994)  Jim Cummings (Vallan saan laulun loppu, Simba's Mighty Adventures ja Jylhäkallion ylpeys)  James Horan (Kingdom Hearts 2)  David Oyelowo (Leijonakaarti)  Chiwetel Eijofor (2019)

Suomenkielinen ääninäyttelijä: Jukka-Pekka Palo (1994 ja Leijonakaarti)  Aku Laitinen (2019)

Näyttelijä: John Vickery

Voitte kertoa kommenteissa toiveita liittyen näihin hahmoesittelyihin. Toteutan niitä mielelläni. Eipä sitten muuta kuin hyvää halloweenia kaikille.


sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Minuun liittyvät Disney faktat

Laitoin viimeisimpään info-postaukseen kolme ehdotusta, joista saitte valita kiinnostavimman ja toteuttaisin sen. Yksi näistä ideoista oli minuun liittyvät Disney-aiheiset faktat. Tässä postauksessa kerron siis viisi itseeni liittyvää Disney faktaa.

1. Ensimmäinen Disney elokuva, minkä näin teatterissa oli Toy Story 3.
2. Ensimmäinen (ja ainoa) Disney-ihastukseni oli Nalle Puh. En siis ole enää ihastunut Puhiin.
3. Olen opetellut saamea katsomalla Frozen kakkosesta joitain klippejä sekä kuuntelemalla elokuvan lauluja kyseisellä kielellä. Jos joku ei tiedä mistä on kyse, niin Frozen 2 on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) Disney elokuva, joka on dubattu pohjoissaameksi. Laitan tähän joitakin sanoja, joita olen oppinut.
Duhát=Tuhat
Leavgga=Lippu
Johka=Joki
Eadni=Äiti
Várut=Varo
Ja (sama suomeksi)
Biegga=Tuuli
Diehtá=Tietää
Manne=Miksi
Eallin=Elämä
Jus=Jos
Siste=Sisällä
Riekta=Oikea
Juo=Jo
Gávnna=Löytää
Doppe=Siellä
Galbmon=Kylmä
Albma=Aito
Olen välillä miettinyt, että katsoisin joskus koko elokuvan saameksi.
4. Olen kuunnellut Frozen 2 elokuvan Saavu jo laulua viime aikoina melkein joka päivä. Joskus olen kuunnellut sitä useamman kerran yhden päivän aikana.
5. Kun olin 10-11 vuotta vanha, meillä oli Disney Channel, Disney XD ja Disney Junior. Katsoin noilta kanavilta melkein koko ajan kaikkia Disney sarjoja ja välillä unohdin tehdä muita asioita, (kuten koulutehtäviä) kun olin niin keskittynyt noiden kanavien katsomiseen. Välillä katsoin kyseisiltä kanavilta myös elokuvia.

Siinä olivat siis kaikki Disney faktat, jotka liittyvät minuun. Julkaisen uuden hahmoesittelyn tämän kuukauden lopussa. Mainitsin jo info-postauksessa, että loppuvuodesta ilmestyvä joulutarina pohjautuu erääseen tunnettuun joulukertomukseen. En kerro mihin, mutta voitte arvailla sitä kommenteissa. Myös Nostalgia-sarja saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Parhaat Disney-sarjojen tunnarit

Hei kaikki. Tässä on tämä lupaamani top-lista. Tämän top-listan aiheena ovat Disney-sarjojen tunnarit. Olen ottanut tähän animoituja ja näyteltyjä sarjoja. Mennäänpä sitten listan pariin




10. Good luck Charlie/Onnea matkaan Charlie



Kymmenennelle sijalle pääsi tilannekomediasarja Good luck Charlien tunnari. Tunnuskappaleen esittää Birgit Mendler, joka näyttelee sarjassa Teddy Duncania. Ohjelma kertoo Duncanin perheestä, jonka toisiksi vanhin lapsi Teddy pitää videopäiväkirjaa taaperoikäiselle siskolleen Charlielle. Kolmannella tuotantokaudella perheeseen syntyy vielä Toby, jolla ei ole omia tauluja tunnarissa, mutta hänet lisättiin tunnarin lopussa nähtävään perhepotrettiin. Good luck Charlieta tehtiin yhteensä neljä tuotantokautta ja kuvassa nähtävä perhepotretti on viimeisimmältä kaudelta.



9. Hannah Montana



Toinen näytelty sarja, jonka tunnari pääsi tähän listaan, on Hannah Montana. Ohjelman päähenkilö on teini-ikäinen Miley Stewart, joka on tavallinen koululainen. Mileyllä on myös salaisuus, jota moni ei tiedä. Hän on myös kuuluisa pop-laulaja Hannah Montana. Mileyllä on ollut useasti ongelmia toisen identiteettinsä salaamisessa. Pidän tässä tunnarissa eniten sen musiikista ja toteutuksesta. Aiemmin en pitänyt tästä ohjelmasta, mutta nykyään se on minun mielestäni ihan ok.



8. Mickey Mouse Clubhouse/Mikki Hiiren kerhotalo



Tämä ohjelma kuului suosikkeihini, kun olin ala-asteella. Minulle selvisi vasta muutama vuosi sitten, että tunnarissa laulettavat kirjaimet M, I, K ja K, I, H, I, I, R, I ovat Mikki Hiiren nimikirjaimia. Tässä tunnarissa on piristävä musiikki. Lapsena olin kova Mikki Hiiri fani, mutta nykyään pidän enemmän Aku Ankasta.



7. Jake and the Neverland Pirates/Jake ja Mikämikämaan merirosvot



Tämäkin ohjelma on kuulunut suosikkeihini. Tunnarissa esitellään ohjelman keskeisimmät hahmot, joihin kuuluu myös Kapteeni Koukku miehistöineen. Myös Peter Pan nähdään tässä ohjelmassa, mutta hänellä ei ole isoa roolia. Peter kuitenkin mainitaan nimeltä monessa jaksossa. Tässä tunnarissa pidän eniten sen merirosvomaisuudesta.



6. Chip 'n' Dale Rescue Rangers/Tikun ja Takun pelastuspartio



Tämä ohjelma kertoo Tikusta ja Takusta, jotka ovat perustaneet oman pelastusjärjestön. Pidän tämän ohjelman tunnarissa eniten sen animointityylistä. Tunnarin musiikki ja toteutus ovat myös onnistuneita.



5. Gravity Falls



Gravity Falls kertoo kaksosista, jotka lähtevät lomalle isoisänsä luokse. Siellä kaksoset, (joiden nimiä en muista), joutuvat ihmeellisiin seikkailuihin ja heille tapahtuu kaikenlaista. Tämä tunnari on todella eeppinen sekä hyvällä tavalla jännittävä.



4. My Friends Tigger and Pooh/Ystäväni Tiikeri ja Nalle Puh



Olin (ja olen vieläkin) kova Nalle Puh fani, joten tämäkin ohjelma on kuulunut suosikkeihini. Ohjelmassa Supernuuskijat, joihin kuuluvat Puh, Tikru, Emmi ja Pilkku-koira, ratkovat arvoituksia Puolen Hehtaarin metsässä. Hahmojen kolmiuloitteisuus ei häiritse minua, vaikka varsinkin Kani näyttää oudolta tietokoneanimoituna. Myös Risto Reipas esiintyy muutamassa jaksossa. 



3. Elena of Avalor/Avalorin Elena



Tämä ohjelma kertoo Avalorin kruununprinsessa Elenasta, joka opettelee hallitsemaan valtakuntaansa ja käyttämään taikavaltikkaansa. Ohjelman teemat tulevat hyvin esille tunnarissa. Pidän tässä tunnarissa eniten sen musiikista. Toteutus on myös onnistunut.



2. The Emperor's New School/Keisarin uusi koulu



En muista tästä ohjelmasta paljoa, mutta sen tunnari on jäänyt paremmin mieleen. Ohjelman päähenkilö on Keisari Kuzco, joka esiintyy elokuvassa Keisarin uudet kuviot sekä sen jatko-osassa Kronkin uudet kuviot. Myös Kronk ja Yzma esiintyvät tässä tv-sarjassa. Pidän eniten tunnarin koomisuudesta. Koomisuuden lisäksi tunnarissa korostetaan Kuzcon itserakkautta. 



1. The New Adventures of Winnie the Pooh/Nalle Puhin uudet seikkailut



Tämä tunnari pääsi listalle enimmäkseen nostalgiapisteiden takia. Tunnarissa kaikki on täydellistä musiikista animointiin. Tämä ohjelma on kuulunut (ja tulee aina kuulumaan) suosikkeihini kaikista animaatioista, mitä olen katsonut. Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa tästä ohjelmasta eikä varsinkaan sen tunnarista.



Siinä oli siis minun top-listani Disney-sarjojen tunnareista. Voitte kertoa oman mielipiteenne kommenteissa. 










tiistai 18. elokuuta 2020

Infoa

Tässä postauksessa aion kertoa blogin tulevaisuudesta. Ei. En ole lopettamassa tai poistamassa blogia. Aion vain kertoa tulevista postauksista. Seuraavaksi on tulossa top lista. Loppuvuodesta tulee taas joulutarina. Paljastan tässä vaiheessa, että se pohjautuu erääseen tunnettuun joulukertomukseen. Myös muita postauksia on tulossa. Voitte kertoa minkä näistä ideoista kuulostaa teidän mielestänne kivoimmalta, niin toteutan sen. Tässä vaihtoehdot:
Vain Disney jutut
Minuun liittyvät Disney aiheiset faktat
Disney asiat jotka yllättivät minut
Kertokaa kommenteissa mikä näistä kolmesta ideasta kuulostaa teidän mielestänne kivoimmalta niin toteutan sen. Eipä tässä muuta. Muistattehan kommentoida. Kiitos.

torstai 6. elokuuta 2020

Disneyn lumoa 2 vuotta

Hei vain. Disneyn lumoa blogi täyttää tänään kaksi vuotta. Blogi on saanut viidennen lukijansa ja postauksia on ilmestynyt 31, jos myös tämä uusin postaus lasketaan mukaan.

Huomasin, etten ole kertonut täällä kovinkaan paljoa itsestäni, joten päätin nyt blogin 2-vuotispäivän kunniaksi tehdä Disney tagin. Olen ottanut noita kysymyksiä useammasta eri Disney tagista. Tämä tag sisältää yhteensä 50 kysymystä. Mennään siis kysymyksiin.

1. Mikä Disney hahmoista on suosikkisi?
Vaikea sanoa. Hyviä Disney hahmoja on aika paljon. Jos minun olisi pakkoa mainita vain yksi hahmo niin se olisi varmaankin Elsa, sillä pidän hänen kehityksestään.

2. Minkä Disney elokuvan olet nähnyt ainakin 10 kertaa?
Minulla on muutama Disney elokuva, jotka olen katsonut erittäin monta kertaa. Toinen näistä on Frozen ja toinen on Nasun suuri elokuva.

3. Kuka prinsessoista on ehdoton suosikkisi?
Lasken tässä tapauksessa prinsessoiksi vain ne hahmot, jotka kuuluvat virallisiin Disney prinsessoihin. Heistä suosikkini on Merida, sillä pidän hahmon vapauden kaipuusta.

4. Oletko koskaan pukeutunut suosikkihahmoksesi?
En ole. En muutenkaan ole ikinä pukeutunut miksikään Disney hahmoksi. Tosin minulla oli joskus Tuhkimon tanssiaismekkoa muistuttava prinsessa-asu.

5. Mikä pahiksista on suosikkisi?
Suosikki Disney pahiksekseni mainitsen Tamatoan, sillä pidän hänen laulustaan.

6. Mikä Disney hahmoista ilmestyy usein uniisi? 
En ole nähnyt paljoakaan sellaisia unia, joissa joku Disney hahmo olisi näkynyt. Kaikki Disney hahmot, jotka ovat tulleet uniini ovat olleet niissä vain kerran. Tosin Frozenin Anna on päässyt mukaan kahteen uneen, joten mainitsen hänet.

7. Kenet Disney prinsseistä tahtoisit tavata oikeassa elämässä?
Onko pakko vastata vain yksi? En nimittäin osaa valita. Haluan tavata jokaisen Disney prinssin.

8. Millä Disney elokuvalla tulee aina olemaan paikka sydämessäsi, vaikkei se olisikaan suurin suosikkisi? 
Tätä vastausta en miettinyt pitkään. Vastaukseni on Frozen, sillä juuri tämä elokuva teki minusta Disney fanin. Vaikka Frozen joskus putoaisikin suosikeistani, niin tunnearvoni elokuvaa kohtaan ei tule koskaan häviämään.

9. Minkä Disney tavaran ostit ensimmäisenä?
En taida muistaa. Se oli varmaan joku pehmolelu tai jotain.

10. Minkä Disney elokuvan näit ensimmäisenä?
Tämän olenkin jo kertonut jossain toisessa postauksessa. Ensimmäinen Disney elokuva minkä näin oli Nalle Puh.

11. Minkä Disney hahmon tahtoisit tavata oikeassa elämässä? 
En tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle tulee ensimmäisenä mieleen Aku Ankka, joten vastaan hänet.

12. Jos Disney hahmo kosisi sinua, miten reagoisit?
En tiedä. Tämä riippuu aika paljon itse hahmosta.

13. Kuka on kivoimmannäköinen hahmo Disney Worldissa?
En voi oikein vastata tähän, sillä en ole koskaan käynyt Disney Worldissa, mutta haluaisin käydä siellä joskus.

14. Jos sinut jätettäisiin yksin Disneylandiin, miten käyttäisit aikasi?
Lähtisin varmaan kiertelemään puistossa ja etsisin jonkun hahmon jostain. Kävisin tietenkin myös laitteissa.

15. Onko Disney elokuvissa yhtään traagista hahmoa?
Varmasti on. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen Leijonakuninkaan Scar, joten vastaan hänet.

16. Mikä lauluista on suosikkisi?
Hyviä Disney lauluja on niin paljon, että niiden luettelemiseen menisi aika kauan. Suosikkikappaleitani ovat mm. Tuntemattomaan, Saavu jo, Elämän tie, Olen Vaiana ja Taivaanrantaan. Lyhyesti sanottuna pidän eniten sellaisista kappaleista, jotka alkavat rauhallisesti ja loppuvat voimakkaaseen nuottiin.

17. Kuinka monta kertaa olet nähnyt elokuvan Kaksin Karkuteillä?
Olen nähnyt kyseisen elokuvan tähän mennessä vain kaksi kertaa.

18. Tähkäpää vai Flynn Rider?
Pidän molemmista, mutta Tähkäpää on hieman parempi.

19. Mikä Disney eläimistä on suosikkisi?
Nalle Puh. Lasketaanko Puh eläimeksi? Hän on kuitenkin pehmolelu eikä oikea nalle. Ehkä ei. Tai sitten kyllä. Jos ei lasketa, niin vastaukseni on Viidakkokirjan korppikotkat.

20. Mikki Hiiri vai Minni Hiiri?
En oikein pidä kummastakaan, mutta jos olisi pakko valita niin varmaan Mikki Hiiri, koska Minni vaikuttaa jotenkin persoonattomalta.

21. Jos olisit Tähkäpää, olisitko luottanut Flynn Rideriin?
En tiedä. Ehkä en. Mutta jos minun olisi ollut pakko luottaa Flynniin, niin sitten kyllä.

22. Pidätkö Lumikista?
Vaikea sanoa, kun en ole nähnyt elokuvaa. Olen kyllä lukenut Grimmin veljesten version Lumikista, mutta en halua lähteä arvostelemaan sen perusteella.

23. Jos olisit Tuhkimo, mitä olisit tehnyt sinä iltana, jolloin hän jätti toisen kenkänsä prinssin linnaan?
Jos kiire ei olisi ollut kova, niin olisin varmaankin hakenut kengän ja kantanut sen kädessäni vaunuun, jossa olisin laittanut sen takaisin jalkaani. 

24. Mikä on suosikkikohtauksesi Viidakkokirjasta?
En tiedä miksi, mutta olen aina pitänyt siitä korppikotkien laulamasta laulusta.

25. Hessu Hopo vai Pluto?
Ehdottomasti Hessu Hopo. Pluto on minun mielestäni jotenkin tylsä.

26. Oletko ikinä käynyt missään Disney puistossa?
En, mutta haluaisin kyllä käydä sellaisessa.

27. Mikä Disney risteilyistä on suosikkisi?
En voi vastata tähän, sillä en ole käynyt yhdelläkään Disney risteilyllä, mutta menisin kyllä Disney risteilylle, jos saisin tilaisuuden.

28. Kuka Disneyn naispahiksista aiheuttaa sinulle kamalia painajaisia?
Herttakuningatar, sillä hän aikoo katkaista toisten päät. En tosin ole nähnyt painajaisia hänestä.

29. Mitä tulevaa Disney elokuvaa odotat?
Odotan ainakin Soulia sekä Raya and the last dragon elokuvaa.

30. Jos Disneytä ei olisi olemassa, kuinka erilaista elämäsi olisi?
Todella erilaista. Tätä blogia (ja kaikkia muita Disney blogeja) ei olisi olemassa. Tai sitten pitäisin blogia muista aiheista.

31. Mitä Disney elokuvaa et ole vielä nähnyt, mutta haluaisit nähdä sen joskus?
Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli nähdä Fantasia 2000. Näin muuten kerran unen, jossa katsoin tätä elokuvaa. En siis ole nähnyt kyseistä elokuvaa. En myöskään tiedä mitä siinä tapahtuu.

32. Mikä on suosikkisi Disney hetkistä?
Vaikea kysymys. Hyviä Disney hetkiä on aika paljon. Jos joku hetki pitäisi sanoa, niin sanon Big hero 6:sta sen kohdan missä Baymaxin akku loppuu.

33. Mikä on traagisin hetki Disney elokuvissa?
Minun mielestäni traagisin hetki on Pinocchiosta se kohta missä Pinocchio, Lampunsydän ja muut Huvitusten saarelle joutuneet lapset ovat muuttumassa aaseiksi.

34. Mikä on paras kosinta Disneyn historiassa?
Paras kosinta tapahtuu ehdottomasti Frozen kakkosen lopussa, missä Kristoff kosii Annaa.

35. Mikä Disney hahmo on aina nälkäinen?
Tietenkin Nalle Puh, sillä hän yrittää koko ajan päästä syömään hunajaa.

36. Mikä on suosikkihahmosi Toy Storysta?
Jostain syystä olen aina pitänyt Jessiestä, joten vastaan hänet.

37. Mihin Disney hahmoon samaistut?
Jos samaistun johonkin Disney hahmoon, niin samaistun Elsaan, sillä minulla on aika paljon samoja luonteenpiirteitä kuin hänellä.

38. Mikä alkuperäisistä Disney hahmoista on suosikkisi?
Jos alkuperäsillä hahmoilla tarkoitetaan ennen Lumikin julkaisua keksittyjä hahmoja, niin vastaan Aku Ankan. Olisin kyllä vastannut hänet muutenkin.

39. Mitkä kaksi Disney hahmoa haluaisit nähdä samassa elokuvassa?
Minua kiinnostaisi nähdä Wall-E ja Baymax samassa elokuvassa.

40. Mikä Disney hahmojen välisistä vuoropuheluista on suosikkisi?
Hyviä vuoropuheluita on paljon, mutta pidän Vaianan ja Mauin prinsessa-keskustelusta.

41. Mikä Disney hahmo tarvitsee mielestäsi muutosta?
Minun mielestäni Disney hahmoja ei pitäisi muuttaa ollenkaan, sillä he kehittyvät muutenkin johonkin suuntaan elokuviensa aikana.

42. Mikä on suosikkikohtauksesi prinsessa elokuvasta?
Pakko sanoa, että Prinsessa Ruususen loppu saa aina hymyilemään.

43. Mikä on viimeisin Disney elokuva, jonka katsoit?
Viimeisin Disney elokuva, jonka katsoin oli Frozen.

44. Onko kukaan perheestäsi Disney-hullu?
Ei oikeastaan. Minä taidan olla ainoa. En tosin sanoisi itseäni hulluksi.

45. Kenen Disney hahmon kanssa tahtoisit vaihtaa elämiä?
En tiedä. Varmaan Elsan kanssa. Tosin en kyllä pakenisi mihinkään, vaikka siihen olisi hyvä syy.

46. Mikä on paras Disney muistosi?
Tämä tapahtui silloin kun olin n. 5-vuotias. Minulta oli lähtenyt maitohammas ja laitoin sen tyynyn alle. Aamulla hampaan paikalta ei löytynytkään kolikkoa vaan Nalle Puh dvd. Ihmettelen vieläkin miten se dvd on saatu laitettua tyynyn alle ilman, että minä herään, vaikka en ole koskaan ollut kovin herkkäuninen.

47. Nimeäsitkö lapsesi Disney hahmon mukaan?
Ehdottomasti kyllä, sillä kunnon Disney fani antaa lapselleen Disney aiheisen nimen. Olen kyllä miettinyt myös muutamia ei-Disney nimiä, mutta ainakin yhdellä minun tulevista lapsistani tulee olemaan jokin Disneyhyn liittyvä nimi.

48. Minkä Disney elokuvan kohtauksen haluaisit kokea itse?
Ensimmäisenä minulle tulee mieleen Up elokuvasta se kohta missä Carlin talo lähtee lentoon, joten vastaan sen.

49. Mikä Disney elokuva saa sinut nauramaan?
Keisarin uudet kuviot. Siinä elokuvassa tapahtuu melkein koko ajan jotain hauskaa.

50. Minkä Disney elokuvan soundtrack on suosikkisi?
Monet Disney soundtrackit ovat hyviä, mutta pidän eniten Vaianan soundtrackista.

Siinä oli kaikki kysymykset. Haastan teidät kaikki tekemään tämän. Tässä olisi teille vielä muutama kysymys, joihin voitte vastata kommenteissa.

1. Milloin ja miten löysit tämän blogin?
2. Mikä on suosikkipostauksesi tässä blogissa?
3. Millaisia postauksia haluaisit minun tekevän?
4. Mikä on ensimmäinen postaus, jonka luit tästä blogista?
5. Mistä pidät eniten tässä blogissa? 





keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Parhaat pariskunnat

Olen jo jonkin aikaa harkinnut tekeväni top-listan parhaista Disney pareista ja tässä se nyt tulee.

Teksti sisältää juonipaljastuksia


10. Herttuatar ja Thomas O'Malley


Thomas O'Malley ja Herttuatar tulevat eri yhteiskuntaluokista. Herttuatar on aristokatti ja Thomas on renttu kujakatti. Aristokatit elokuvan aikana kissat löytävät yhteisen sävelen ja rakastuvat. Pidän tässä pariskunnassa eniten siitä miten heidän suhteensa kehittyy.


9. Elinor ja Fergus


Tämä pari esiintyy elokuvassa Urhea. Elinorilla ja Ferguksella on myös lapsia. Kolmospojat Hubert, Harrish ja Hamish ja tytär Merida. Pidän tästä parista, sillä osapuolet ovat sopivan erilaisia.


8. Aladdin ja Jasmine


Myös tämän parin osapuolet tulevat eri yhteiskuntaluokista. Jasmine on prinsessa ja Aladdin on köyhä katurotta. Jos paria ei yhdistä toisiinsa heidän ensikohtaamisellaan, niin viimeistään taikamattoajelun kohdalla on selvää, että heidän välillään on jotain.


7. Ilari ja Elli Vaara


Tämä pariskunta näyttää tavalliselta, mutta heillä (ja heidän lapsillaan) on supervoimat. Pidän tässä parissa eniten siitä, että heidän välisensä yhteys näkyy selvästi.


6. Simba ja Nala


Tämä kaksikko esiintyy elokuvassa Leijonakuningas. Leijonat ovat olleet lapsesta asti parhaita ystäviä, mutta heidän tiensä erkaantuivat Simban "kuoltua". He kuitenkin tapasivat uudelleen aikuisiksi kasvettuaan ja rakastuivat. 


5. Carl ja Ellie


Myös Carlin ja Ellien rakkaustarina alkaa lapsuuden ystävyydellä. Myöhemmin he menevät naimisiin ja Up elokuvassa kuultavan Married life kappaleen aikana pääsemme seuraamaan millainen heidän avioliittonsa on. Pariskunta haaveilee Paratiisiputoukselle matkustamisesta, mutta Ellie ehtii kuolla ennen haaveen toteutumista. 


4. Tarzan ja Jane


Tämän parin osapuolet tulevat eri maailmoista. Jane on kotoisin Englannista ja Tarzan on elänyt koko elämänsä viidakossa gorillojen kasvatettavana. Pari ei rakastu ensisilmäyksellä, mutta myöhemmin heidän välillään alkaa tapahtua.


3. Belle ja Hirviö


Tämän kaksikon suhde alkaa vihasta mutta syvenee rakkaudeksi. Hirviö piti Belleä alunperin vankinaan ja Belle vihasi hirviötä. Lumotut esineet olivat koko elokuvan ajan varmoja siitä, että Belle pystyy murtamaan linnassa olevan kirouksen.


2. Felix ja Calhoun


Ihan rehellisesti. Olen erittäin yllättynyt. En pelkästään tämän parin sijoituksesta vaan myös siitä, että se pääsi tälle listalle. Felixiä ja Calhounia ei yhdistä toisiinsa helposti, sillä he ovat aivan erilaisia. Mutta vastakohdat täydentävät toisiaan ja kaksikko menee naimisiin Räyhä Ralf elokuvan lopussa. Felix rakastui Calhouniin heti ensitapaamisella, mutta Calhounin tunteet tulivat esille elokuvan loppupuolella. 


1. Anna ja Kristoff


Ennen kun aloin suunnitella tätä top-listaa, niin minulle oli selvää, että juuri tämä pari tulee olemaan ykköspaikalla. Anna ja Kristoff tapasivat toisensa ensimmäisen kerran Samoaja Tammisen kauppa-asemalla. Anna oli vielä tässä vaiheessa kihloissa Hansin kanssa. Kristoff lähti Annan oppaaksi Pohjoisvuorelle hakemaan Elsaa palauttamaan kesän Arendelleen. Myöhemmin Hansin paljastettua todellisen luonteensa ja Elsan palautettua kesän, Anna ja Kristoff vaihtoivat ensimmäisen suudelmansa. Frozen kakkosessa Kristoff yrittää kosia Annaa koko elokuvan ajan ja onnistuu siinä elokuvan lopussa. Tässä parissa pidän eniten heidän suhteensa realistisuudesta.


Siinä oli koko lista. Voitte kertoa kommenteissa omat suosikkiparinne.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Taianomaisimmat tapahtumapaikat

Sain idean tehdä top-listan Disneyn taianomaisimmista tapahtumapaikoista. Tälle listalle ovat päässeet sellaiset paikat, joissa taikuus on jollakin tavalla esillä. 

Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia.


10. Hirviön linna


Hirviön linna pääsi listalle siellä esiintyvän lumouksen takia. Haltijatar oli muuttanut prinssin hirviöksi ja prinssin palvelijat huonekaluiksi ja muiksi talousesineiksi. Linna pääsi listalle myös sen länsisiivessä olevan taikaruusun takia.


9. Atlantis


Atlantis ei ole erityisen maaginen paikka, mutta se pääsi kuitenkin tälle listalle. Paikka on erittäin mielenkiintoinen ja sieltä löytyy paljon jännittäviä asioita.


8. Noidan mökki


Urhea elokuvassa nähtävä noidan mökki näyttää ulkoa katsottuna ihan tavalliselta mökiltä.  Siellä asuva noita pystyy kuitenkin muuttamaan mökin puutavarakaupasta loitsintapaikaksi. Mökissä esiintyy taikuutta myös silloin kun se on puutavarakauppa.


7. Ihmeiden onkalo


Ihmeiden onkalossa ei esiinny kovinkaan paljon taikuutta, joten se pääsi listalle lähinnä siksi, että Aladdin löysi sieltä taikamaton ja -lampun. Paikan sisäänkäynti on myös mielenkiintoinen


6. Lumottu metsä


Lumotussa metsässä esiintyy neljä elementtihenkeä, joita ovat maa, tuli, vesi ja ilma. Metsä pääsi listalle lähinnä niiden takia. Myös metsää ympäröivä sumu, joka lukitsee kaikki sen sisäpuolelle, näyttää upealta eikä vähennä metsän kauneutta.


5. Elsan jäälinna


Jäälinna pääsi listalle siksi, että se on tehty taian avulla. Paikka kaunis sekä sisältä, että ulkoa ja siellä tekisi mieli vierailla. Sitä varten on kuitenkin puettava paljon talvivaatteita, sillä muuten linnassa ei tarkene olla. 


4. Salainen kirjasto


Salainen kirjasto tekee ensiesiintymisensä Sofia Ensimmäisen jaksossa Salainen kirjasto. Paikka voi näyttää tavalliselta kirjastolta, mutta se ei ole sitä. Suurin osa kirjastosta löytyvistä tarinoista on keskeneräisiä ja tarinanhoitajana toimivan Sofian tehtävänä on saada kaikki tarinat päätökseen. Pidän siitä miten Sofian amuletti reagoi kirjaston valitessa uutta tarinaa viimeisteltäväksi. Myös kirjastoon vievä reitti on todella upea.


3. Peikkolaakso


Peikkolaaksossa ei esiinny paljoakaan taikuutta eivätkä siellä asuvat peikot osaa taikoa. Paitsi tietenkin peikkopappa, mutta hänen taikavoimansa liittyvät lähinnä parantamiseen. Laakso näyttää muutenkin ihan tavalliselta. 


2. Mikämikämaa


Mikämikämaa näyttää erittäin taianomaiselta paikalta. Ensinnäkin kukaan siellä oleva ei vanhene päivääkään ja sinne pääsee ainoastaan lentäen. Paikka on myös jollain tavalla vaarallinen, sillä siellä asuu myös kapteeni Koukku miehistöineen. 


1. Ahtohalla


Ahtohalla pääsi tähän listaan lähinnä paikan kauneuden takia, mutta sieltä löytyy myös jonkin verran taikuutta. Siellä Elsa löysi häntä kutsuneen äänen lähteen ja sai tietää taikavoimiensa alkuperän. Ahtohalla on myös hieman vaarallinen, sillä Elsa jäätyi elävältä saadessaan tietää totuuden siitä miksi Lumottu metsä sulkeutui.


Siinä oli koko lista. Kertokaa kommenteissa mitkä ovat teidän mielestänne kaikkein taianomaisimmat tapahtumapaikat Disneyltä.




torstai 16. heinäkuuta 2020

Eläinteemaiset Disney elokuvat

Hei kaikki. Nyt pääsette näkemään uuden top-listan. Tässä listassa kerron Disneyn parhaat eläinaiheiset elokuvat. Tähän listaan pääsevät siis ne elokuvat, joissa eläimet ovat jollakin tavalla keskeisessä osassa. Aloitetaanpa sitten.


10. Topi ja Tessu


Olen nähnyt tämän elokuvan vain kerran ja siitä on kulunut aikaa sen verran, etten muista elokuvaa kovin tarkasti. Elokuvan teemana on päähenkilöiden, Topi-ketun ja Tessu-koiran ystävyys. Elokuvassa on myös joitakin synkkiä/pelottavia asioita.


9. Robin Hood


Tämänkin elokuvan näkemisestä on kulunut useampi vuosi enkä muista sitä kovin tarkasti. Olen nähnyt myös Robin Hoodin vain yhden kerran. Tämä on muuten vanhin Disney klassikko, jota ei ole dubattu uudelleen myöhemmin. Tässä elokuvassa esiintyvät eläimet ovat antromorfisia eli ihmismäisiä.


8. Zootropolis


Zootropolis on yksi 2010-luvulla ilmestyneistä Disney klassikoista. Tässä elokuvassa on hyvin paljon ajankohtaisia teemoja, joihin kuuluvat rasismi, ennakkoluulot ja syrjintä. Tässäkin elokuvassa esiintyy antromorfisia eläimiä.


7. Nasun suuri elokuva

 
Tiedetään. Nalle Puh elokuvien hahmot ovat pehmoleluja eivätkä oikeita eläimiä. Olen sanonut, että Nasun suuri elokuva on suosikkini kaikista Nalle Puh elokuvista, mutta nyt asia ei taidakaan olla niin, sillä tälle listalle on päässyt myös muita Puolen Hehtaarin metsässä tapahtuvia elokuvia. Tämä on muuten siltä osin erilainen, että tässä elokuvassa päähenkilönä ei ole Nalle Puh. Kuten elokuvan nimestä huomaa, niin päähenkilönä on siis Nasu. Tässäkin elokuvassa käsitellään syrjintää, mutta hieman eri tavalla kuin Zootropoliksessa. Nasua syrjitään elokuvan alussa jättämällä hänet suuren suunnitelman ulkopuolelle, sillä Nasu on muiden mielestä liian pieni osallistumaan suunnitelmaan. 


6. Nalle Puhin elokuva


Tässä elokuvassa päähenkilönä on Nalle Puh, joka yrittää koko elokuvan ajan saada itselleen hunajaa. Elokuvassa on mukana  myös kirja ja kertoja, mutta kumpikaan ei ole isossa osassa. Elokuvan juoni ja laulut ovat hyviä.


5. Tarzan


Olen nähnyt myös tämän elokuvan vain yhden kerran ja siitäkin kerrasta on kulunut aikaa. Tässä elokuvassa päähenkilö on ihminen, mutta eläimillä on silti merkittävä rooli. Pidän erityisesti Tarzanin ja Janen suhteen kehittymisestä.


4. Nalle Puh ja Möhköfantti


"Mahtavaa". Palaamme taas Nalle Puh elokuvien pariin. Eivät ne kuitenkaan ole huonoja ja pidän myös tästä elokuvasta. Elokuvassa Puolen Hehtaarin metsän asukkaat löytävät valtavan jalanjäljen ja ajattelevat sen kuuluvat möhköfantille. He päättävät lähteä pyydystämään sitä. Ruu ei pääse mukaan, joten hän lähtee etsimään möhköfanttia yksin. Ruu tapaa Fantti nimisen möhköfantin, jonka kanssa hän ystävystyy elokuvan aikana.


3. Nalle Puh


Tämä elokuva koostuu kolmesta lyhytanimaatiosta, jotka yhdistettiin kirjan avulla koko illan elokuvaksi. Elokuvassa ei siis ole yhtä tiettyä juonta. Elokuvan laulut ovat hyviä ja jäävät mieleen. Hahmotkin ovat onnistuneita ja suosikki hahmoni tässä elokuvassa on itse Nalle Puh. 


2. Aristokatit


Tässä elokuvassa on paljon hyviä hahmoja ja Edgar on yksi hauskimmista Disney pahiksista. Ihmettelen kuitenkin miksi Madame Bonfamille haluaa testamentata rahansa kissoille. Eikö olisi helpompaa testamentata niitä Edgardille? Mitä kissat edes tekisivät niillä rahoilla? Edgar on kuitenkin ihminen. 


1. Viidakkokirja


Myös Viidakkokirjan päähenkilö on ihminen. Mowgli on kuitenkin hieman ärsyttävä eikä häntä oikein kiinnosta totella Bagheeran käskyjä. Elokuvassa on myös paljon hyviä hahmoja, joihin kuuluu ainakin Baloo, apinat ja korppikotkat. Myös elokuvan laulut ovat hyviä.


Siinä olivat siis minun suosikkini Disneyn eläinelokuvista. Voitte kertoa kommenteissa omat suosikkinne niistä Disney elokuvista, joissa eläimet ovat keskeisessä roolissa.