keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Prinsessa ja sammakko elokuvan laulut

Mainitsin naishahmojen soolokappaleiden top-listalla, että voisin kirjoittaa top-listan Prinsessa ja sammakko elokuvan lauluista, joten tässä se nyt on.

Teksti sisältää juonipaljastuksia


9. Almost there (reprise)/Voin saavuttaa (repriisi)

Tämä laulu on sellainen, jonka olemassaolon unohdan useasti, joten se päätyi viimeiselle sijalle. Kappale ei sytytä minua ollenkaan, mistä johtuen se ei ole minun mielestäni erityisen hyvä. 


8. Ma Belle Evangeline

Tämä laulu ei myöskään ole Disney laulujen parhaimmistoa, mutta se on muistettavampi, kuin edellinen laulu, joten siksi se pääsi korkeammalle. Ray kertoo Tianalle, Naveenille ja Louikselle. Evangeline nimisestä toivomustähdestä. Kappaleessa on hieno tunnelma. Pidän myös siitä, miten Tianan ja Naveenin suhde kehittyy sen aikana. 


7. Down in New Orleans/New Orleansissa

Prinsessa ja sammako elokuvan alkulaulu on yksi Disney elokuvien onnistuneimmista alkulauluista. Laulun aikana katsojille esitellään elokuvan päähenkilö ja pääpahis. Tosin päähenkilö Tiana esiintyi elokuvan alussa lapsena, joten tässä laulussa esitellään aikuisversio hänestä. Laulu on parempi englanniksi.


6. When we're human/Ihmismuotoon

Sammakoiksi muuttuneet Tiana ja Naveen tapaavat Louis krokotiilin, joka haluaisi tulla ihmiseksi. Tässä kappaleessa Tiana, Naveen ja Louis laulavat siitä, mitä tekisivät saatuaan ihmismuotonsa. Kappale on hauska ja pidän sen rytmistä. Laulu on minun mielestäni parempi suomenkielisenä.


5. Almost there/Voin saavuttaa

Tiana haaveilee ravintolan perustamisesta ja kertoo siitä tämän laulun aikana. Pidän kappaleessa eniten siitä, miten piirtotyyli muuttuu Tianan kuvitelmien ajaksi. Sen lisäksi pidän myös kappaleen sanomasta.


4. We're gonna dig a little deeper/Me kaivetaankin alle pinnan

Tiana, Naveen, Louis ja Ray ovat päässeet Mama Odien luokse. Mama Odie laulaa tämän laulun. Pidän erittäin paljon kappaleen rytmistä ja sanoituksista. Laulu on parempi englanniksi. 


3. Gonna take you there/Tulenkantaja

Louis, sekä sammakoiksi muuttuneet Tiana ja Naveen tapaavat Ray-tulikärpäsen, joka lupaa opastaa heidät Mama Odien luokse. Tämä kappale on siis Rayn laulama. Laulun aikana Ray opastaa muiden tulikärpästen kanssa päähahmot perille kohteeseensa. 


2. Friends on the other side/Suhteet on henkimaailmaan

Naveen ja hänen palvelijansa Lawrence tapaavat kadulla voodoo-tohtori Facilierin. Facilier kertoo kappaleessa siitä, miten hänellä on suhteita henkimaailmaan. Lisäksi hän kertoo Lawrencelle ja Naveenille, miltä heidän tulevaisuutensa tulevat näyttämään. Kappale on yhtä hyvä suomeksi ja englanniksi, mutta suomenkielisen version kuuntelu on vähän häiritsevää johtuen siitä, että kuulen Veeti Kallion äänessä enemmän Mauia, kuin Facilieria. Muuten suomennoksessa ei ole mitään vikaa. 


1. Down in New Orleans (reprise)/New Orleansissa (repriisi)

Tiana ja Naveen menevät naimisiin. Kaksikon suudeltua toisiaan he muuttuvat takaisin ihmisiksi, sillä naimisiin meno oli tehnyt Tianasta prinsessan, joten Naveen oli suudellut prinsessaa. He menevät myöhemmin ihan virallisesti naimisiin, minkä lisäksi Tiana saa perustettua ravintolansa. Kappaleessa on mahtava tunnelma ja se on täydellinen lopetus elokuvalle. 

Mihin järjestykseen olisit itse laittanut nämä laulut? Kerro se kommenteissa.




2 kommenttia:

Josefiina kirjoitti...

Prinsessa ja sammakko elokuvan laulut kuuluvat kyllä suosikkeihini disneyltä! Down in New Orleans, Almost there, Dig a little deeper ja Friends on the other side ovat mielestäni ne parhaimmat laulut. Ja eipä Ma belle evangelinekaan huonompi laulu ole, vaikkei ihan yhtä mieleenpainuva. En kyllä tiedä osaisinko laittaa niitä järjestykseen, mutta ykkösenä olis luultavasti Almost there, sen sanoihin pystyy niin hyvin samaistumaan! Unohdettavin laulu on mielestäni Gonna take you there, eli se menisi kyllä viimeiseksi.

Verlid kirjoitti...

Itsellenikin oli vaikeaa laittaa nää laulut tiettyyn järjestykseen. Olin ihan varma, että Facilierin laulu ois ykkösenä, mutta Down in New Orleans biisin repriisiversio meni edelle.