sunnuntai 25. joulukuuta 2022

Encanto taidekirja

Sain joululahjaksi Encanto elokuvan taidekirjan, josta kirjoitan nyt esittelyn. Sain kirjan luettua aattoillan aikana.


Pyydän jälleen kerran anteeksi, etten pystynyt ottamaan kuvia ilman, että kännykkäni varjo näkyy niissä. 



Näissä kuvissa nähdään etukannen ja sisällysluettelon lisäksi myös elokuvan luonnosvaiheen kuvia.

Näillä sivuilla kerrotaan elokuvan varhaisimmista versioista. Esim. yhdessä versiossa eräs tyttö olisi löytänyt ovinupin, joka olisi vienyt hänet taikamaailmaan. Toisessa versiossa Agustín oli patriarkka, joka löysi Encanton. Kolmannessa versiossa Casitan seinät olisivat vaihtaneet väriä Abuelan mielialan mukaan siinä huoneessa, missä hän sillä hetkellä oli.

 
Jokainen Madrigal on saanut oman lukunsa kirjassa.

Kirjassa näytetään kuvia poistetuista hahmoista. (Tiedän, että kuva on sivuttain)

Kirjassa on kuvia myös valmiista elokuvasta.

Tuossa oli vähän lisää luonnoskuvia. 

Siinä oli siis Encanton taidekirjan esittely. Jos taidekirjoista kertovat postaukset kiinnostavat, niin käykää lukemassa Frozenin taidekirjan esittely. Tämän vuoden puolella on tulossa esittely myös kahdesta muusta Disney kirjasta.





Ei kommentteja: