sunnuntai 13. elokuuta 2023

Vasenkätiset Disney-hahmot

Tiesittekö, että tänään vietetään kansainvälistä vasenkätisten päivää? No tiesitte tai ette, mutta kaikki tietävät sen, että vasenkätinen henkilö suosii vasenta kättään tarkkaa koordinaatiota vaativissa tehtävissä. Maailman väestöstä 10% on vasenkätisiä ja siihen liittyen paljastan yhden asian...  Minä olen yksi heistä. Eli tiedän miltä se tuntuu, kun asiat ovat väärinpäin tai väärällä puolella ja käteen tulee sotkua kynällä kirjoittaessa. Ja voin ihan varmana sanoa, että tuo viimeisenä mainittu on kaikkein ärsyttävin asia vasenkätisyydessä. Vai mitä mieltä muut vasurit ovat? Mikä teitä ärsyttää eniten kätisyydessänne? En ole tekemässä tästä mitään avautumispostausta siitä, miten vaikeaa on elää vasenkätisenä oikeakätisten maailmassa. Ehkä avaudun siitä asiasta joskus, mutta en ainakaan ihan lähiaikoina, ja tämä blogi ei ole se paikka, missä aion tehdä sen. 

Mennäänpä sitten itse aiheeseen. Kuten jo tiedättekin, niin tämä on toinen niistä lupaamistani tietopostauksista. Julkaisin ensimmäisen tietopostauksen kesäkuussa. Kerroin edellisessä postauksessa, että tässä postauksessa kerrottaisiin käsistä. Se vihje oli aika outo, mutta tuon alkupuheen perusteella taisittekin jo arvata tämän toisen tietopostauksen aiheen. Myös jotkut Disney-hahmoista ovat vasenkätisiä ja tässä postauksessa keskitytäänkin heihin. Ja huomautuksena vielä, että olen ottanut tähän pelkästään vasenkätisiä hahmoja. Disneyltä löytyy myös molempikätisiä hahmoja, (kuten Tähkäpää ja Luisa) mutta olen jättänyt heidät täysin ulkopuolelle tässä listauksessa. En ole listannut hahmoja sen perusteella kuka on paras ja kenen vasenkätisyys tulee parhaiten esille. Hahmojen järjestys on siis täysin sattumanvarainen. Okei, tässä ne vasenkätiset Disney-hahmot tulevat.


Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia



Tiana

Mainitsin Tianan vasenkätisyydestä ohimennen Prinsessa ja sammakko elokuvan faktapostauksessa, mutta en kertonut siitä silloin enempää. Kuten jo aiemmin sanoinkin, niin vasenkätiset käyttävät vasenta kättä tarkkaa koordinaatiota vaativissa tehtävissä. Tianan kohdalla tällaisia asioita ovat lautaspinojen kantaminen ja tavaroiden heitteleminen. 


Mulan

Vasenkätiset ovat tilastojen mukaan parempia kamppailulajeissa. Ehkäpä vasenkätisyys onkin syy siihen, miksi Mulan pärjäsi armeijassa niin hyvin selvittyään alkuvaikeuksista. Olen lukenut keskustelupalstoilta ja pohtinut itsekin sitä, että Mulan saattaa sittenkin olla molempikätinen, sillä hän kirjoittaa vasemmalla kädellä, mutta pitää miekkaa oikeassa kädessä. Tuon perusteella on vaikeaa uskoa, että Mulan olisi vasuri. Kyllä hän ainakin minun mielestäni vaikuttaa enemmän molempikätiseltä. 


Mirabel

Mirabelilla vasenkätisyys tulee esille enemmän kuin Tianan ja Mulanin kohdalla. Mirabel käyttää laukkuaan vasenkätisesti ja pitelee monia asioita vasemmassa kädessä. Niihin kuuluvat mm. painava lautaspino ja ovinuppi.


Antonio

Myös Mirabelin Antonio-serkku on vasenkätinen. Antonio esiintyy Encantossa kunnolla vain muutamissa kohdissa, joten hänen vasenkätisyytensä ei ehdi tulla kunnolla esille. Parhaiten Antonion vasenkätisyys nähdään silloin, kun hän pitelee pehmojaguaaria, jonka Mirabel oli tehnyt hänelle. 


Julieta

Julietan vasenkätisyys ei myöskään tule kunnolla esille, sillä hänelläkään ei ole mitenkään erityisen suurta roolia Encantossa. Ainoa kohta, missä Julietan vasenkätisyyden voi huomata edes osittain on se, missä hän keskustelee Mirabelin kanssa Casitaan ilmestyneitä halkeamista.


Raya

Rayan vasenkätisyys ei myöskään tule kunnolla esille. Yksi syy siihen on se, että hän pitää miekkaa yleensä oikeassa kädessä. Muistan Raya ja viimeinen lohikäärme elokuvasta vain yhden kohdan, jossa Raya piti miekkaa vasemmassa kädessään. Tuon perusteella on ehkä vaikeaa uskoa, että Raya olisi vasenkätinen. Tosin onhan joillakin vasureilla asioita, mitä he tekevät pelkästään oikealla kädellä. Minulla niihin asioihin kuuluvat tietokoneen hiiren ohjaaminen ja pianonsoitto (silloin, kun soitan yksikätisesti). Mutta Rayakin on siis vasenkätinen, vaikkei sitä huomaa selkeästi. Otetaan vielä tähän kohtaan puheeksi ne tilastot, joiden mukaan vasenkätiset suuttuvat helposti. Rayaa ei nähdä raivoamassa kunnolla, mutta ei hän kuitenkaan puhu Namaarille kovinkaan kauniisti melkein ollenkaan koko elokuvan aikana.


Anna

Internetissä jotkut ihmisistä väittävät, että Anna olisi vasenkätinen ja Elsa oikeakätinen, mutta joidenkin mielestä se on toisinpäin. Otin kuitenkin Annan mukaan tähän ja jätin Elsan pois, sillä hänellä vasenkätisyys ei ole niin selkeää kuin Annalla. Annan kohdalla vasenkätisyyden huomaa helposti, sillä ensimmäisessä Frozenissa hän heitti lumipalloja vasemmalla kädellä. Toisessa Frozen-elokuvassa Anna piti vasemmassa kädessään miekkaa ja Olafin kättä. Toisaalta Anna tekee paljon asioita myös oikealla kädellä, joten hänkin saattaa olla molempikätinen.


Boun

Bounilla ei ole kovinkaan muistettavaa roolia Raya ja viimeinen lohikäärme elokuvassa. Siitä syystä hänen vasenkätisyytensä tulee kunnolla esille vain tässä kuvassa nähtävässä kohdassa. Varmasti Bounin vasenkätisyyden huomaa myös muissa kohdissa, mutta minulle ei tule ainakaan tällä hetkellä mieleen enempää kuin tuo yksi.


Pahatar

Vasenkätisten Disney-hahmojen listalle on päässyt myös yksi pahis. Tämä tilanne on mielenkiintoinen siltä osalta, että ennen vanhaan vasenkätisillä uskottiin olevan taipumusta rikollisuuteen. Pahattaren vasenkätisyys ei tule esille muusta, kuin siitä, että hän pitää sauvaansa vasemmassa kädessä. Siitäkin huolimatta, että hänellä on elokuvassa isompi rooli kuin Auroralla.

Siinä oli siis lista vasenkätisistä Disney-hahmoista. Kertokaa kommenteissa tiesittekö näiden hahmojen vasenkätisyydestä vai tuliko joku yllätyksenä? Kertokaa myös, jos unohdin tästä jonkun hahmon. 

Tähän loppuun voisin kertoa muutamasta erikoisesta tilanteesta, joihin vasenkätisyyteni on liittynyt. Ensimmäinen tilanne tapahtui, kun olin ala-asteella. Meidän luokallamme oli minun lisäkseni toinenkin vasenkätinen. Aina silloin, kun meidän piti leikata jotain saksilla, niin laatikossa oli silloin vain yhdet vasenkätisten sakset, mikä johtui siitä, että joku oli vienyt ne toiset vasenkätisten sakset toiseen luokkaan ja jättänyt ne sinne. Toinen tilanne liittyy siihen, että harrastin lapsena yleisurheilua. Meillä oli yhtenä päivänä kiekonheittoa. (Tai kuulantyöntöä. En muista kumpaa). Tuona päivänä meillä oli sijaisvalmentaja. Hän kysyi ennen ohjeiden kertomista, että onko kukaan vasenkätinen. Nostin käteni ylös vastaukseksi. En ole varma huomasiko valmentaja sitä vai enkö vain muistanut nostaa kättä, mutta valmentaja puhui sen jälkeen siitä, että kaikki ovat oikeakätisiä. En kehdannut siinä vaiheessa sanoa, etten ole oikeakätinen. Paljastin vasenkätisyyteni vasta sitten kun oli minun heitto- (tai työntö)vuoroni. Ja minä olin siis ainoa vasenkätinen omassa ryhmässäni.

Jos muilla vasureilla on erikoisia tilanteita liittyen omaan kätisyyteensä, niin kertokaa niitä kommenteissa. Oikeakätisiltä haluan kysyä, että onko vasenkätisistä mitään stereotypioita? Jos on, niin olisi kivaa kuulla niitä. Me vasenkätiset voimme sitten kertoa pitävätkö ne paikkansa.

Ai niin, vielä yksi juttu. Tajusin alkuviikosta, että en muistanut kiittää teitä siitä, kun kysyitte blogiin liittyviä kysymyksiä, joihin vastasin blogin 5-vuotispäivänä. Anteeksi, etten muistanut kittää teitä kyseisen postauksen lopussa, mutta kiitos kun kysyitte niitä kysymyksiä. 

En ole varma julkaisenko ensi viikolla mitään. Mahdollisesti kyllä, mutta jos en, niin sitten julkaisen seuraavan postauksen 26.8.

Ei kommentteja: