lauantai 6. elokuuta 2022

Disneyn lumoa 4-vuotta

Mainitsin edellisessä postauksessa, että tässä postauksessa olisi juhlalliset aiheet kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että Disneyn lumoa blogi täyttää tänään neljä vuotta. Ihmiset ovat lukeneet blogia tähän mennessä 27520 kertaa, kommentteja on julkaistu 134 (tähän määrään lasketaan myös minun kirjoittamat kommentit) ja lukijoita on tällä hetkellä kahdeksan. Mainitsin aiemmin tänä vuonna ja viime vuoden viimeisessä postauksessa, että minulla on kaksi ideaa tänään julkaistavaan postaukseen. Toinen näistä ideoista on se, että kertoisin faktoja liittyen Disneyn lumoa blogiin. Olen varmaan kertonut joistakin asioista jo aikaisemmissa postauksissa, mutta kerron ne nyt uudestaan. Sitten niihin faktoihin.


1. Blogin piti alunperin olla Frozen-blogi.
2. Hahmot ja mokat sivujen ideat ovat peräisin My little pony aiheisista blogeista. Silloin kun aloin miettiä blogin perustamista, niin seurasin monia My little pony aiheisia blogeja. Kyseisissä blogeissa oli sivu, johon oltiin listattu sarjan hahmoja sekä oma sivu myös ohjelmaan jääneille mokille.
3. Kirjoitin Lumieren esittelyn siskoni ylioppilasjuhlissa. Ei. En kirjoittanut kyseistä postausta tarjoilujen aikana. Silloin kun aloitin kirjoittamisen, niin juhlat olivat melkein loppuneet ja suurin osa vieraista oli ehtinyt jo lähteä.
4. Siskoni keksi nimen blogille.
5. Silloin, kun vielä harkitsin Disney-blogin pitämistä, ajattelin, että blogin nimeksi tulisi lainaus jostakin Disney-laulusta, mutta en keksinyt mitään sopivaa.
6. Sain idean Disney on Ice postaukseen tapahtumapaikalla. Matkalla tapahtumaan en ajatellut julkaista blogitekstiä esityksestä. Muutama minuutti ennen esityksen alkamista päätin, että aion kirjoittaa siitä.
7. Disney on Ice postauksen kolme viimeistä kuvaa ovat äitini ottamia. Otin tapahtuman ensimmäisellä puoliajalla sen verran paljon kuvia, että kännykästäni loppui akku. Äiti otti toisella puoliajalla kuvia esityksestä ja lähetti kuvat minulle Whats App viesteinä.
8. Blogin luetuin postaus on Nalle Puh hahmojen mielenterveysongelmiin liittyvästä teoriasta kertova postaus. Kyseistä postausta on luettu tähän mennessä 15814 kertaa. Muita postauksia ei olla luettu läheskään yhtä paljon.
9. Meinasin ensiksi tarjota postausideaa Nalle Puh hahmojen mielenterveys ongelmiin liittyvästä teoriasta Annalle (Rinki tinki tinki ja Ihmeiden aukio), mutta sitten tajusin, että voin kirjoittaa siitä itse.
10. Sain idean Disney hahmojen syntymäpäiväjuhlien top listaan Rinki tinki tinki blogissa julkaistusta postauksesta, jonka aiheena ovat Disney hahmojen syntymäpäivät.
11. Olin ajatellut, että julkaisisin Disney bucket listan blogin jonakin vuosipäivänä, mutta julkaisin sen kuukausi ennen jouluaattoa vuonna 2020.
12. Keksin idean rohkaisulaulujen top-listaan ennen kun blogia oli olemassa.
13. Silloin kun luin uutisista Aarre Karénin kuolemasta, niin ajattelin heti, että minun täytyy tehdä häneen liittyvä postaus. Ensiksi ajattelin tehdä hahmoesittelyn jostakin hänen ääninäyttelemästään hahmosta, mutta sitten ajattelin, että top-lista voisi olla parempi vaihtoehto. Kyseinen postaus on myös minun muistokirjoitukseni Aarre Karénille.
14. Postaus, jossa vastasin lukijoiden esittämiin kysymyksiin oli alunperin nimeltään Vastaukset kysymyksiin, mutta vaihdoin postauksen nimeksi Synttäripäivä juhlavin, sillä julkaisin kyseisen postauksen syntymäpäivänäni ja halusin, että se asia kerrottaisiin jo otsikossa.
15. Minun piti alunperin julkaista vuoden 2019 joulutarina joulukuun ensimmäisenä päivänä, mutta olin liian malttamaton ja julkaisin sen marraskuun viimeisenä päivänä.
16. Keksin idean vuoden 2020 joulutarinaan saman vuoden tammikuussa.
17. Vuoden 2020 joulutarina perustuu jouluevankeliumiin.
18. Vuoden 2020 joulutarinassa esiintyneen Migilin (Annan ja Kristoffin poika) nimi oli alunperin Nilse, mutta vaihdoin sen Migiliksi, koska Nilse muistutti liikaa Nils Holgerssonia.
19. Kiss Marry Kill postauksen piti alunperin ilmestyä vuoden 2020 ystävänpäivänä.

Ennen kun menemme viimeiseen faktaan, niin kerron yhden asian. Mainitsin edellisessä postauksessa ja tämän postauksen alussa, että tässä postauksessa on juhlalliset aiheet kahdesta syystä. Kuten te kaikki jo tiedättekin, niin blogin 4-vuotispäivä on ensimmäinen syy tämän postauksen juhlallisuudelle. Haluatte varmaankin jo tietää mikä se toinen syy on, joten tässä se nyt tulee. Ja se syy on...



























...





































No niin. Enköhän ole pitänyt teitä jännityksessä jo tarpeeksi pitkään. Nyt minun on aika kertoa teille se toinen syy tämän postauksen juhlallisuuteen. Tai ehkäpä annankin viimeisen faktan kertoa sen asian minun puolestani.




20. Tämä on Disneyn lumoa blogin sadas postaus.

Siinä olivat siis kaikki faktat. Kuten viimeinen fakta jo kertookin, niin minulla kesti tasan neljä vuotta ennen kun sain blogin sadannen postauksen julkaistua. Nyt vielä toiset neljä vuotta, niin saadaan toinenkin satanen täyteen.

Kertokaa kommenteissa mitkä faktoista tiesitte jo ennen tämän postauksen lukemista ja mitkä faktat tulivat teille uutena tietona. Minua kiinnostaisi myös tietää miten te olette löytäneet tämän blogin. Ja minkä postauksen luitte täältä ensimmäisenä?

Ei kommentteja: