maanantai 1. tammikuuta 2024

Vuodenvaihde

Hei vain kaikille lukijoille ja oikein hyvää ja onnellista uuttavuotta 2024. Nyt olisi taas perinteisen vuosikertauksen aika. En ole tälläkään kertaa maininnut jokaista postausta erikseen, minkä lisäksi olen jättänyt ilmoituspostaukset pois tästä kertauksesta. Tosin kyllä sinne on saattanut jäädä yksi ilmoituspostaus, mutta ei se varmaan haittaa. Ennen kun päästän teidät lukemaan siitä, mitä kaikkea blogissa on tapahtunut vuonna 2023, niin kerron sellaisen hauskan jutun, että nämä vuosikertaukset alkoivat täysin vahingossa. Minulla oli ideat hukassa vuoden 2021 ensimmäisen postauksen osalta, kunnes keksin, että voisin tehdä kertauksen vuoden 2020 tapahtumista. Siitä tämä perinne lähti. Nyt päästänkin teidät lukemaan kertausta vuoden 2023 tapahtumista. 

Vuoden 2023 ensimmäinen postaus oli top-lista Disney-elokuvien alkulauluista. Sen lisäksi julkaisin pari muuta top-listaa, joita olivat mm. listaus Disney-elokuvissa kuultavista repliikeistä ja postaus, jossa kerroin Disney-hahmojen hokemista. Tammikuun lopussa julkaisin top-listan edesmenneen Ossi Ahlapuron äänirooleista. Niiden välissä julkaisin hahmoesittelyjä ja uusia osia Disneymokat-sarjaan. Niiden lisäksi ilmestyi postaus, jossa kerroin Disney-hahmojen suomenkielisten ääninäyttelijöiden nimiyhteyksistä hahmoihinsa, sekä Nostalgia-sarjan 25. osa, jossa arvosteltavana oli Nallen Puhin elokuva. Helmikuussa julkaisin postauksen korvamadoista, sekä paljon muita listauksia ja uusia osia Nostalgia- ja Disneymokat-sarjoihin. Niiden lisäksi kerroin Disney on Ice tapahtumasta, sekä omia pohdintojani Frozen 3 elokuvan mahdollisesta juonesta. Yksi asia, minkä tein helmikuun aikana oli top-listat sivun selkeyttäminen. Laitoin jokaisen listan eri kategoriaan, jotta ne olisi helpompi löytää. Näitä kategorioita ovat elokuvat, hahmot, musiikki, tapahtumat ja muut listat. Maaliskuussa julkaisin top-listoja, sekä uusia osia Nostalgia-sarjaan, joka sai päätöksensä maaliskuun aikana. Niiden lisäksi blogiin ilmestyi Disneymokat-sarjan 14. osa, postaus, jossa jaoin videon Disney-prinsessoiden äidinkielistä, sekä hahmoesittely Lumikista. Huhtikuussa blogiin ilmestyi top-listoja ja hahmoesittelyjä, joiden lisäksi arvostelin Disney Juniorilla esitetyn sarjan nimeltä Sofia Ensimmäinen. Kuukauden viimeisessä postauksessa kerroin Hopon poppoo elokuvaan jääneistä mokista. Toukokuun ensimmäisessä postauksessa jaoin Toive-elokuvan teaserin. Sen jälkeen julkaisin ranking-listan Luisa Madrigalin lauluäänistä, hahmoesittelyn Antonio Madrigalista, Disneymokat-sarjan 16. osan, oudoimmista Disney-teorioista kertovan postauksen, ja arvostelun Pieni merenneito live actionista. Kesäkuun ensimmäinen postaus ilmestyi minun syntymäpäivänäni, ja kerroin siinä Disney-hahmojen syntymäpäivistä. Sen lisäksi julkaisin hahmoesittelyn Gisellestä, Disneymokat-sarjan 17. osan, sekä muutaman top-listan. Niiden lisäksi jaoin videot Elion ja Toiveen suomenkielisistä teaser trailereista. Kesäkuun lopussa blogissa alkoi uusi postaussarja nimeltä Faktoja elokuvista, jonka jokaisessa osassa kerroin faktoja jostakin Disney-elokuvasta. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät kesäkuun aikana. Heinäkuun ensimmäisessä postauksessa esittelin Disney-aiheisia postikortteja. Sen jälkeen loin blogiin kolme uutta sivua, jotka ovat nimeltään Tietoa ja teoriaaArvostelut ja Disney-tavaroita. Äsken mainittujen sivujen luomisen jälkeen kirjoitin arvostelun Pixarin Elemental elokuvasta. Lisäksi julkaisin muutaman top-listan, sekä uusia osia Faktoja elokuvista sarjaan. Tein myös oman sivun kyseiselle postaussarjalle. Heinäkuun aikana blogiin ilmestyi myös hahmoesittely Hiro Hamadasta Disneymokat-sarjan 18. osa, sekä edesmenneen Pekka Laihon muistopostaus. Elokuun kaksi ensimmäistä postausta olivat hahmoesittelyjä. Niiden jälkeen jaoin keksimäni leikin, jossa jokainen sai selvittää Disney-ammattinsa ja Disney-asuinpaikkansa. Disneyn lumoa blogin viisivuotispäivän postauksessa vastasin blogiin liittyviin kysymyksiin, joita te lukijat olitte kysyneet minulta kesän aikana. Elokuun aikana julkaisin myös postauksen vasenkätisistä Disney-hahmoista, postauksen, jossa kerroin millaisia Disney-videoita katson, Disneymokat-sarjan 19. osan, sekä top-listan Disney-metsistä. Syyskuussa blogiin ilmestyi ensimmäisenä Pixar-elokuvien top-lista. Syyskuun aikana julkaisin myös muutaman tavaran esittelypostauksen, joiden lisäksi arvostelin Leijonakaarti-sarjan. Noiden postausten lisäksi julkaisin syyskuussa Faktoja elokuvista -sarjan 6. osan, postauksen suklaata sisältävistä Disney-hetkistä, postauksen, jossa kerron toiveitani Disney plussan sisällöstäarvauspostauksen Toiveen ja Elion mahdollisista suomenkielisistä ääninäyttelijöistä, arvostelun Tuhkimosta, sekä postauksen, jossa jaoin Toiveen virallisen trailerin. Lokakuu alkoi tämän blogin osalta Hansin esittelypostauksella, minkä jälkeen julkaisin edesmenneen Tuomas Mattilan muistopostauksen, sekä postauksen Toiveen suomenkielisestä trailerista. Disney-yhtiö täytti lokakuun 16. päivänä 100-vuotta ja sen kunniaksi tein postauksen, jossa kerroin Walt Disneyn elämästä. Lokakuun loppupuolella julkaisin arvostelun lyhytelokuvasta Olipa kerran elokuvastudio, ilmoituspostauksen Elion ensi-illan siirtymisestä ja top-listan Disneyn pahislauluista, joissa pahis ei laula. Marraskuun aikana julkaisin uusia osia Faktoja elokuvista -sarjaan, sekä muutaman top-listan. Julkaisin marraskuussa myös postauksen Inside out 2 elokuvan trailerista, Pieni merenneito musikaalista kertovan postauksen, arvostelun Good luck Charlie sarjan ensimmäisestä tuotantokaudesta, postauksen, jossa kerroin arvauksiani Toiveen suomenkielisistä ääninäyttelijöistä, sekä arvostelun elokuvasta Painajainen ennen joulua. Joulukuun ensimmäinen postaus oli joulutarina, joka kertoi Lumikki elokuvan hahmoista. Julkaisin joulukuun aikana myös arvostelun Good luck Charlien toisesta tuotantokaudesta. Lisäksi kirjoitin arvostelut Disneyn uudesta Toive elokuvasta, sekä Good luck Charlie sarjasta tehdystä It's christmas elokuvasta. Joulukuussa ilmestyi myös hahmoesittely Samu Sirkasta, sekä arvostelu Good luck Charlien kolmannesta tuotantokaudesta. Jouluaattona julkaisin arvostelun lyhytelokuvasta Olafin jouluinen seikkailu. Muutama päivä sen jälkeen esittelin Disney-aiheiset joululahjani. Tein oman esittelypostauksen muutamalle Disney-aiheiselle joululahjalle, jotka olin saanut myöhemmin. Vuoden 2023 viimeinen postaus oli top-lista Disney-elokuvien loppulauluista.

Nyt kun viime vuoden tapahtumat on käyty läpi, niin voimme siirtyä tämän vuoden tapahtumiin. Tänä vuonna blogissa tullaan näkemään sitä, mitä siellä on aina nähty. Tällä minä tarkoitan top-listoja, hahmoesittelyjä, sekä uusia osia postaussarjoihin Disneymokat ja Faktoja elokuvista. Nyt kun postaussarjat tulivat puheeksi, niin kerron, että blogissa alkaa tänä vuonna kaksi uutta postaussarjaa, mutta en paljasta vielä mihin ne liittyvät. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että toiseen postaussarjaan tuli idea lukijatoiveesta. Kirjoitin viime syksynä top-listan Pixar-elokuvista ja olen miettinyt, että voisin tehdä samanlaisen listauksen Disney-klassikoista. En tiedä milloin nuo uudet postaussarjat, sekä Disney-klassikoiden top-lista ilmestyisivät, mutta tammikuun aikana on tulossa ainakin arvostelu Good luck Charlien neljännestä tuotantokaudesta, sekä se teoriapostaus, josta olenkin jo maininnut useamman kerran. Menen helmikuussa taas Disney on Ice tapahtumaan ja kirjoitan siitä blogitekstin. Good luck Charlien neloskauden arvostelun lisäksi blogiin on tulossa muitakin arvosteluja. Aion arvostella tämän vuoden aikana Tuhkimon jatko-osat, yhden Disneyn tekemän lyhytelokuvan, sekä kesällä ilmestyvän Inside out 2 elokuvan. Sitä ennen on tulossa arvostelu ensimmäisestä Inside out elokuvasta. Loppuvuodesta ilmestyy taas joulutarina. Minulla on siihen liittyen kaksi ideaa, mutta en ole vielä päättänyt kumman idean aion toteuttaa. Disneyn lumoa blogi täyttää elokuussa 6-vuotta ja sen kunniaksi tulee postaus. En tosin ole vielä päättänyt mitä julkaisen silloin, mutta jotain on tulossa. Euroviisuviikolla tulee taas ranking-lista ja siihen liittyen alkaa nyt äänestys. Haluatteko tämän vuoden ranking-hahmoksi Tähkäpään vai Mirabelin? Kertokaa vastauksenne tämän postauksen kommenteissa. Vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailu järjestetään helmikuun 10. päivä,  joten teillä on siihen asti aikaa äänestää hahmoa, josta teen ranking-listan Euroviisuviikolla.

Ei kommentteja: