keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Hahmoesittely: Charlotte La Bouff


Charlotte La Bouff esiintyy elokuvassa Prinsessa ja sammakko. Hän on Tianan paras ystävä. Charlotte on ollut lapsuudestaan asti lellitty ja saanut aina lähes kaiken haluamansa. Hän haaveilee prinsessaksi tulemisesta ja haluaa sen vuoksi mennä naimisiin prinssin kanssa.

Elokuvan alussa Charlotte kuuntelee Tianan kanssa, kun Tianan äiti kertoo tarinaa Sammakkoprinssistä. Prinsessaksi tulemisesta unelmoiva Charlotte uskoo, että prinsessaksi voi tulla, jos suutelee sammakkoa.

Myöhemmin aikuiseksi kasvanut Charlotte kuulee, että Maldonian prinssi Naveen on tulossa vierailulle New Orleansiin. Charlotte on innoissaan asiasta ja järjestää juhlat, joihin hän kutsuu Naveenin. Prinssi ei kuitenkaan saavu juhliin ja Charlotte on surullinen asiasta. Naveen (joka on oikeasti tämän palvelija Lawrence) saapuu juhliin ja tanssii Charlotten kanssa. Myöhemmin "Naveen" kosii Charlottea, joka suostuu ja haluaa pitää häät seuraavana päivänä järjestettävässä Mardi Gras Paraatissa. Paraatin aikana Charlotte tapaa oikean prinssi Naveenin, joka on muuttunut sammakoksi. Charlotte ja Naveen tekevät sopimuksen. Jos Charlotte menee naimisiin Naveenin kanssa, niin Charlotte antaa Tianalle rahaa ravintolan perustamista varten. Tiana (joka on myös muuttunut sammakoksi) kuulee heidän keskustelunsa. Tianan ja Naveenin paljastettua tunteensa toisilleen, Charlotte lupaa suudella Naveenia menemättä naimisiin hänen kanssaan. Paraati oli kuitenkin jo päättynyt, joten Naveen ja Tiana eivät muuttuneet takaisin ihmisiksi. Elokuvan lopussa Charlotte on mukana ihmisiksi muuttuneiden Tianan ja Naveenin häissä.

Charlotte ei kuulu lempihahmoihini, mutta ei hän ole myöskään huono hahmo. Charlottessa on muutamia ärsyttäviä piirteitä, mutta hän ei ole ärsyttävä hahmo. Paras kohta, jossa Charlotte esiintyy on se, jossa hän lähestyy "Naveenia" juhlissa.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Breanna Brooks (lapsena)   Jennifer Cody (aikuisena)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Seera Alexander (lapsena)   Malla Malmivaara (aikuisena)

Ei kommentteja: