perjantai 28. kesäkuuta 2024

Vaaralliset Disney-hetket

Minulla ei ole tähän alkuun mitään sanottavaa, joten mennään suoraan asiaan. Otsikko kertookin jo, että tämän postauksen aiheena ovat vaaralliset Disney-hetket.



Antilooppien ryntäys

Scar haluaisi päästä Jylhämaan kuninkaaksi isoveljensä Mufasan tilalle. Vaikeuksia tavoitteeseen tuo Mufasan poika Simba, josta on tarkoitus tulla kuningas isänsä jälkeen. Scar keksii juonen, jolla Mufasasta ja Simbasta päästäisiin eroon. Scar kutsuu Simban kanjoniin ja sanoo, että tämän isällä olisi hänelle yllätys. Pian tämän jälkeen Scar antaa merkin hyeenoille, jotka ajavat antilooppilauman kanjoniin. Scar käy kertomassa Mufasalle vauhkoontuneesta laumasta ja siitä, että Simba on vaarassa. Mufasa lähtee samantien kanjoniin pelastamaan poikaansa. Mufasa onnistuu saamaan Simban pois antilooppien jalkojen alta, sekä vietyä tämän turvaan. Ryntäilevien antilooppien jaloissa liikkuminen näyttää vaaralliselta, mutta se ei todellakaan ole pahinta mitä tässä kohtauksessa tapahtuu.


Merida kiipeää Eukonhampaalle

Kuningatar Elinor pitää tyttärelleen Meridalle prinsessakoulua. Yksi päivä viikosta on kuitenkin vapaa, ja silloin Merida ratsastaa metsässä ja ampuu nuolia. Eräänä vapaapäivänään Merida kiipeää Eukonhampaaksi kutsutulle korkealle kivelle ja juo sen vieressä olevasta tuliputouksesta. Pelkkä Eukonhampaalle kiipeäminen näyttää jo vaaralliselta, mutta ennen kotiin lähtöä Merida tanssii kiven päällä.


Kissat kävelevät raiteilla

Herttuatar on joutunut pentujensa kanssa kauas Bonfamillen kartanosta. He tapaavat kujakissan nimeltä Thomas O'Malley, joka lupaa auttaa heidät takaisin kotiin. Aluksi kissat matkaavat maitoauton kyydissä, mutta autoa ajanut mies heittää heidät pois kyydistä. Seuraavaksi kissat kävelevät junanraiteita pitkin. Raiteet näyttävät aluksi turvallisilta, sillä junia ei näy. Tilanne muuttuu kuitenkin aika nopeasti.


Anna keinuu

Otsikon perusteella tätä kohtaa ei uskoisi vaaralliseksi, mutta kuvasta voi ehkä päätellä jotain. Elsalla on kruunajaispäivä ja sen kunniaksi Arendellen portit avataan vuosien jälkeen. Anna on innoissaan porttien avautumisesta, sekä uusien ihmisten tapaamisesta. Hän juoksee riemuissaan linnassa ja hyppää jossain vaiheessa ikkunan ääressä olevan keinun kyytiin. Anna vie keinun niin ylös kuin mahdollista ja alkaa keinua. Kohta on kyllä vaarallinen, mutta enemmän minua mietityttää se, miten Anna pääsi takaisin alas.


Melody hakee Tritonin atraimen Morganalta

Arielin ja Erikin tytär Melody on tehnyt sopimuksen Ursulan siskon Morganan kanssa. Sopimuksen mukaan Melodyn on haettava Atlantiksen kuningas Tritonin atrain ja tuotava se Morganalle. Tämän jälkeen Morgana tekisi Melodysta pysyvästi merenneidon. Melody saa tehtyä sen mitä pitää, mutta tajuaa pian, että Morgana oli huijannut häntä. Samalla Melodylle selviää, että Triton on hänen isoisänsä. Morgana vangitsee Melodyn ja Pärskyn jäälohkareeseen, mutta Hip ja Hoi saavat heidät pois sieltä vain hetki sen jälkeen, kun Melody on muuttunut takaisin ihmiseksi. Päästyään kuivalle maalle Melody näkee Morganan kalliolla Tritonin atrain kädessään. Melody päättää hakea atraimen pois Morganalta, joten hän kiipeää kalliolle. Kiipeäminen näyttää vaikealta ja vaaralliselta, mutta Melody pääsee silti perille ja saa heitettyä atraimen takaisin isoisälleen.


Anna kiipeää jäistä kalliota ylös

Anna on matkannut Kristoffin Olafin ja Svenin kanssa Pohjoisvuorelle, minne Elsa on lähtenyt. He ovat melkein perillä, kunnes vastaan tulee jyrkkä kallioseinämä. Kristoff toteaa Annalle, ettei tämä osaa kiivetä, mutta heti tämän jälkeen Anna on kiipeämässä kalliota ylös. Kallio on ihan selvästi liukas, joten se on yksi syy siihen, miksi siinä on vaarallista kiivetä. Anna vaikuttaa kuitenkin sen verran keskittyneeltä kiipeämiseen, joten hän olisi varmaankin päässyt perille, jos Olaf ei olisi löytänyt portaita.


Anna ja Elsa kellotornissa

Elsa on järjestänyt Annalle syntymäpäiväjuhlat, ja vienyt tämän kierrokselle ympäri Arendellea. Elsa on tullut päivän alussa kipeäksi eikä ole suostunut mennä lepäämään Annan pyynnöistä huolimatta. Kellotornissa Elsa kuulostaa siltä kuin olisi vetänyt jotain aineita. Elsa pyörii tornin huipulla olevan pylvään ympäri ja meinaa pudota, mutta Anna ehtii onneksi estää putoamisen. 


Mirabel Brunon tornissa

Mirabel kuulee siskoltaan Luisalta, että heidän enonsa Bruno näki ennen lähtöään näyn, joka saattaisi selittää sen miksi Casita halkeili Antonion lahjaseremonian aikana. Luisa kehottaa Mirabelia menemään Brunon torniin ja etsiä hänen viimeisin näkynsä. Mirabel menee Brunon torniin, missä hän joutuu ensiksi kiipeämään jyrkkiä portaita ylös. Portaat eivät kuitenkaan johda suoraan näkyluolan ovelle, joten Mirabel joutuu heilauttamaan itsensä köydellä kielekkeen yli. Köydellä heiluminen näyttää kuvan perusteella sen verran pahalta, että olisi voinut luulla, ettei Mirabel olisi selvinnyt siitä. Vaarallinen tilanne nähdään myös silloin, kun Mirabel on löytänyt sen mitä etsi.


Quasimodo kiipeilee Notre Damen katolla

Quasimodo on viettänyt koko elämänsä Notre Damen kirkon kellotornissa piilossa ihmisiltä. Hän haaveilee siitä, että saisi viettää edes yhden päivän ihmisten kanssa. Quasimodo laulaa Notre Damen kellonsoittaja elokuvan aikana laulun nimeltä Tuolla. Laulun aikana Quasimodo kiipeilee Notre Damen katolla ja menee aika vaarallisilta näyttäviin paikkoihin. 


Mulan kohtaa Shan Yun

Mulan keksii keinon, jolla kuolemattomalta vaikuttavan hunnien johtaja Shan Yun voisi saada hengiltä. Mulan ja Shan Yu kohtaavat toisensa Kiinan palatsin katolla. Kaksikon kamppailu näyttää aika hurjalta, mutta onneksi Mulan keksi keinon, jonka avulla hän sai hoideltua Shan Yun lopullisesti.


Elsa kohtaa Näkin

Elsa yrittää päästä tumman meren yli Ahtohallaan, mistä salaperäinen ääni on kutsunut häntä. Tumman meren ylittämistä vaikeuttaa Näkki, joka yrittää kaikin tavoin estää Elsaa pääsemästä kohteeseensa. Elsa vaikuttaakin olevan monta kertaa alakynnessä, mutta onneksi hän keksii keinon, millä Näkki rauhoittuu.


Mirabel yrittää pelastaa kynttilän

Casita alkaa tuhoutua Mirabelin ja Abuelan riidan seurauksena. Casita saa muut Madrigalit turvaan samalla, kun Mirabel yrittää pelastaa taikakynttilää. Kynttilän pelastaminen näyttää vaaralliselta ja vaikealta. Mirabel joutui vielä isompaan vaaraan sen jälkeen, kun oli saanut otettua kynttilän, mutta onneksi hän selvisi siitä.


Pocahontas hyppää kalliolta jokeen

Pocahontas seisoo korkealla kallionkielekkeellä. Pocahontasin ystävä Nakoma saapuu veneellä joelle kertomaan, että Pocahontasin isä, intiaanipäälikkö Powhatan on palannut takaisin. Nakoma pyytää Pocahontasia tulemaan alas kalliolta. Pocahontas ottaa vauhtia ja hyppää kalliolta jokeen. Tilanteesta tulee mieleen uimahallin hyppytornin kymmenestä metristä hyppääminen. En tiedä voinko sanoa noin, sillä en ole hypännyt kympistä enkä luultavasti tule ikinä tekemään sitä. 


Anna hyppää kalliolta toiselle

Anna on jäänyt täysin yksin Elsan jäädyttyä elävältä Ahtohallan vaarallisemmalla alueella, minkä seurauksena Olaf haihtui. Sitä ennen Anna ja Olaf olivat päätyneet luolaan Elsan lähetettyä heidät turvaan jääveneellä.  Surtuaan yksinäisyyttään hetken aikaa Anna päättää tehdä sen mitä Lumotun metsän vapautumisen vuoksi täytyy tehdä. Anna ja Olaf olivat löytäneet ulospääsyn ennen Olafin haihtumista. Lähtiessään pois luolasta Anna hyppää kalliolta toiselle. Annan loikka (tai stunttihyppy, kuten minä sanon) näyttää sen verran vaikealta, että kuka tahansa ei selviytyisi siitä.


Järkäleet tuhoavat padon

Annalle on selvinnyt, että Lumottuun metsään rakennettu pato ei ole oikeasti rauhanlahja, vaan ansa, jolla kuningas Runard huijasi Pohjanväkeä. Päästyään ulos luolasta Anna käy herättämässä järkäleet ja johdattaa ne padolle. Anna juoksee padon keskellä ja käskee järkäleitä tuhoamaan sen. Järkäleet heittävät kiviä kohti patoa ja saavat sen tuhoutumaan. Vaarallisinta tässä kohdassa on se, että Annalla oli vaikeuksia päästä turvaan.

Siinä oli siis minun listani vaarallisista Disney-hetkistä. Aika paljon kiipeilyä ja hyppäämistä. Myös paljon sellaisia hetkiä, joissa Anna oli mukana. Voitte kertoa kommenteissa lisää vaarallisia Disney-hetkiä.

maanantai 24. kesäkuuta 2024

Epähygieniset Disney-hetket

Minulle tuli jostain idea tehdä postaus epähygienisista Disney-hetkistä. Niitä ei ole paljoa, joten tämä lista on lyhyempi kuin yleensä. Mennään suoraan asiaan.



Dario syö keksin, johon Safi aivasti

Dahlia työskentelee leipurina Rosasin kuninkaan linnassa. Hänen bravuurinsa ovat kuningas Magnificon pään muotoiset keksit. Eräänä päivänä Dahlian paras ystävä Asha avautuu jännityksestään, mikä johtuu siitä, että Asha aikoo pyrkiä kuninkaan oppilaaksi. Dahlia tarjoaa ystävälleen Magnifico-keksin, ja keksien tuoksu houkuttelee paikalle heidän muut ystävänsä. Keksit sisältävät sitruunaa, mikä saa Safin aivastamaan ja aivastus osuu keksiin, jota Gabo oli syömässä. Hetken päästä paikalle saapuva Dario näkee keksin, johon Safi aivasti, ja syö sen.


Olaf ottaa kakkupalan pois suustaan

Elsa järjestää Kristoffin, Sven ja Olafin avulla syntymäpäiväjuhlia Annalle. Osana juhlapäivää on jäätelökakku, josta Olaf käy ottamassa palan. Hän saa laitettua sen suuhunsa, kunnes Elsa muistuttaa lumiukkoa siitä, että kakku on Annalle. Elsan poistuttua Olaf ottaa kakkupalan pois suustaan, ja laittaa sen takaisin siihen, missä se oli.


Kristoff ja Sven syövät porkkanaa

Arendellessa valmistaudutaan Elsan kruunajaisjuhlaa varten, ja kaikki ovat innoissaan porttien avautumisesta. Ennen juhlia päästään näkemään Arendellen kylä. Siellä nähdään mm. Kristoff poroystävänsä Svenin kanssa. Kristoff syöttää Svenille porkkanaa ja syö hetken päästä itse samaa porkkanaa. Tämä tilanne ollaan nähty jo Frozenin alussa, kun Kristoff ja Sven olivat lapsia, ja se nähdään vielä myöhemmin elokuvan aikana.


Norsujen jäätelöbaari

Judy Hopps seuraa hiippailevaa kettua norsujen jäätelöbaariin. Hetken päästä selviää, että Nick Wildeksi myöhemmin esittäytynyt kettu haluaa ostaa jumbotikku-mehujään norsuja fanittavalle "pojalleen". Paikan omistaja Jerry Jumbeaux Jr. ei kuitenkaan suostu myymään heille jumbotikkua, sillä jäätelöbaarissa ei saa palvella ketä tahansa. Judy puuttuu tilanteeseen kysymällä Jumbeaux Jr:ltä siitä, että tietävätkö hänen asiakkaat, että heidän annoksensa sisältävät räkää ja limaa. Tätä ennen ollaan nähty kohta, jossa yksi jäätelöbaarissa työskentelevistä norsuista tekee jäätelöannosta kärsällään.


Siinä oli siis listaus epähygienisista Disney-hetkistä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin niitä ei ole paljoa. Tai ainakaan minulle ei tullut mieleen enempää kuin ne, mitä tässä postauksessa mainittiin. Kertokaa kommenteissa, jos tiedätte lisää epähygienisia Disney-hetkiä.

torstai 20. kesäkuuta 2024

Disneymokat: Pocahontas

Minulla alkoi tämän kesäloma, joten siksi toivotan teille hyvää kesää vasta nyt. Kuten otsikossa jo lukeekin, niin tämä postaus on Disneymokat-sarjan uusi osa. Tällä kertaa pääsette näkemään mokia elokuvasta Pocahontas.

John Smithin ase katoaa


En tiedä lasketaanko tätä mokaksi, mutta koirat eivät saisi syödä kirsikoita


Pocahontasin tatuointi katoaa


Mistä tuo joki ilmestyi?


Pocahontas ja Nakoma pitävät toisiaan käsistä, mutta heidän varjonsa eivät


Ratcliffen hattu katoaa ja ilmestyy takaisin.


Tästä elokuvasta ei löytynyt paljon mokia, joten siksi tämä postaus jäi näin lyhyeksi. Kiitos teille tämän postauksen lukemisesta, ja hyvää juhannusta.

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Leijonakuningas 3 (arvostelu)

Kuten jo lupasinkin, niin julkaisen nyt arvostelun elokuvasta Leijonakuningas 3 Hakuna Matata. Elokuva tunnetaan myös nimellä Leijonakuningas 1 ½ Hakuna Matata. Mennään suoraan arvosteluun, niin pystyn selittämään tuon ymmärrettävästi.

Timon ja Pumba ovat elokuvateatterissa katsomassa ensimmäistä Leijonakuningas-elokuvaa. Timon haluaa kelata elokuvan siihen kohtaan, missä he tulevat mukaan. Pumba sanoo, että he ovat olleet elokuvassa alusta asti, mutta Timon kiistää tämän. Lyhyen väittelyn jälkeen he kelaavat elokuvaan kohtaan ennen alkua. Siinä päästään näkemään Timonin perhe, sekä se, miten Timon ja Pumba tapasivat toisensa. 

Leijonakuningas 3 kertoo ensimmäisen Leijonakuninkaan tapahtumat Timonin ja Pumban näkökulmasta. Siksi elokuva tunnetaan myös nimellä Leijonakuningas 1 ½. Tässä elokuvassa nähdään jonkin verran samoja kohtauksia kuin ensimmäisessä Leijonakuninkaassa, mutta ei sitä ole silti kopioitu täysin. 

Kuten edellisistä kappaleista voi jo päätellä, niin tämän elokuvan päähenkilöinä nähdään Timon ja Pumba. Heistä kahdesta isomman roolin saa Timon, sillä elokuvassa päästään näkemään hänen perheensä. Timonin perheeseen kuuluvat hänen äitinsä, sekä Max-setä. Elokuvassa he ja muut mangustit kaivavat tunneleita voidakseen paeta hyeenoja. 

Vaikka elokuvassa kerrotaankin ensimmäisen Leijonakuninkaan tapahtumista, mutta silti kyseisen elokuvan hahmot ovat valitettavan aliedustettuja. Timonin ja Pumban lisäksi ainoat ensimmäisen Leijonakuninkaan hahmot, jotka nähdään kunnolla ovat Rafiki ja Simba. Myös Nala pääsee esille, mutta hänen roolinsa jää lopulta aika pieneksi. Elokuvassa keskitytäänkin siis lähinnä Timoniin ja Pumbaan.

Käsikirjoituksen puolesta elokuva on ihan ok. Se on tavallaan toimiva, mutta sisältää silti jonkin verran epäloogisuuksia. Yksi epäloogisuuksista on se, että Timon tapasi Rafikin heti lähdettyään vanhasta kodistaan, mutta ei tunnistanut tätä myöhemmin. Toinen epälooginen asia nähdään elokuvan lopussa. Muuten käsikirjoituksessa ei ole mitään vikaa. 

Käsikirjoitusta parempi asia Leijonakuningas kolmosessa on musiikki. Elokuvassa kuullaan lähes kaikki ensimmäisen Leijonakuninkaan laulut lyhyinä ja/tai uusittuina versioina. Lisäksi elokuvassa kuullaan muutama uusi laulu. Niitä ovat mangustien laulama Kaiva tunneli, sekä Timonin laulama Sen tarvitsen. Lisäksi elokuvassa kuullaan Viulunsoittaja katolla -musikaalista tuttu laulu Nousee päivä, laskee päivä. Uudet laulut sopivat elokuvaan täydellisesti, eivätkä vanhat laulut ole liian samanlaisia kuin ensimmäisessä Leijonakuninkaassa.

Loppuarvioni Leijonakuningas kolmosesta on se, että se on elokuvana ihan kelvollinen. Jos pidät ensimmäisestä Leijonakuningas-elokuvasta, mutta et jaksa katsoa sitä koko aikaa, niin Leijonakuningas 3 toimii hyvänä kompromissielokuvana, (jos niin voi sanoa). Elokuvan laulut ovat mainioita ja erityisesti kahta ensimmäistä laulua kuuntelee enemmän kuin mielellään. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikkien Leijonakuningas-fanien katsottavaksi. Varoitan teitä kuitenkin siitä, että se tunnelilaulu jää oikeasti soimaan päähän.

Kertokaa kommenteissa omia ajatuksianne liittyen Leijonakuningas kolmoseen.

Kuten meninkin jo lupaamaan, niin seuraavaksi on tulossa Disneymokat-sarjan seuraava osa. Lisäksi minulla on suunnitteluvaiheessa uuden postaussarjan ensimmäinen osa. En tosin tiedä milloin saan sen julkaistua.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Inside out 2 (arvostelu)

Inside out 2 saa ensi-iltansa heinäkuun puolivälissä, mutta minä kävin katsomassa sen jo tänään, joten pääsen nyt kirjoittamaan arvostelun siitä.


Riley on kasvanut teini-ikäiseksi ja hänen mielensä on saanut uusia ulottuvuuksia. Niihin kuuluvat mm. uskomukset, joista muodostuu Rileyn minäkuva. Ilo, Suru, Kiukku, Pelko ja Inho ovat hoitaneet Rileyn asioita sovussa ja yhteistyöllä. Kuvioihin tulee kuitenkin isoja muutoksia, kun uudet tunteet ottavat vallan päämajassa. 

Inside out 2 on jatkoa vuonna 2015 julkaistulle Inside out elokuvalle. Kuten edeltäjässä, niin myös jatko-osassa seurataan Rileyn pään sisällä tapahtuvia asioita. Tässä elokuvassa Rileyn mieli muuttuu monella tapaa. Yhtenä muutoksena nähdään uudet tunteet, joihin kuuluvat tulevaisuutta yli-innokkaasti suunnitteleva Ahdistus, piileskelevä Nolous, Rileya etäämmältä ohjaava Ennui, sekä muita kadehtiva Kateus. Uudet tunteet sopivat elokuvan teemaan hyvin, vaikka yksi niistä vaikuttaa aluksi ärsyttävältä.

Rileyn vanhat tunteet ovat mukana tässäkin elokuvassa, mutta heitä ei nähdä ohjaamassa Rileya kovin monessa kohdassa, sillä he päätyvät muutamien mutkien seurauksena kauas päämajasta. Kuten jo aiemmin sanoinkin, niin Rileyn mieli muuttuu paljon tässä elokuvassa. Uusina Rileyn päänsisäisinä paikkoina nähdään Rileyn minäkuvan muodostava Uskomukset, sekä Salaisuudet, joissa nähdään yhdet elokuvan hauskimmista tapahtumista. Erään tapahtuman seurauksena Rileyn mieleen muodostuu ivauma, mikä saa hänet puhumaan liioitellun sarkastisella äänensävyllä. 

Teemaltaan Inside out 2 on suunnilleen samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta muutamat asiat ovat muuttuneet. Tässä elokuvassa tapahtuu paljon enemmän asioita kuin Inside out ykkösessä, joten meininki on tietyissä kohdissa aika sekava. Tosin teini-ikä on sekavaa aikaa, joten ehkä se käy järkeen, tai sitten ei. Eniten sekavuutta elokuvaan tuo Ahdistus, joka yrittää kaapata vallan päämajassa. Siitä huolimatta elokuvassa ei nähdä pahista, jota vastaan taisteltaisiin. Hauskoina hetkinä elokuvassa nähdään muiden päiden sisällä tapahtuvat asiat, sekä viittaus Mikki Hiiren kerhotaloon. Muistaako kukaan sitä ohjelmaa? Inside out 2 osaa siis tarjota kevennystä sekavien tapahtumien keskelle.

Yhteenvetona sanonkin, että Inside out 2 on sekavuudestaan ja monimutkaisuudestaan huolimatta katsomisen arvoinen elokuva. Tunteet ovat edelleen isossa roolissa ohjaillessaan Rileyn valintoja ja tekemisiä. Myös huumori toimii ihan hyvin, vaikka voin kyllä sanoa, että ensimmäisessä elokuvassa oli paljon parempia vitsejä. Jos fanitat ensimmäistä Inside out elokuvaa, niin käy ihmeessä katsomassa myös sen jatko-osa. 

Tässä kohtaa minun on pakko esitellä tämä Inside out 2 leffajuliste. Näitä jaettiin ovella elokuvan päätyttyä ja pitihän minunkin ottaa yksi mukaan. 

Mitä mieltä te olette elokuvasta Inside out 2? Jos ette ole vielä nähneet sitä, niin aiotteko mennä katsomaan? Jos ette ole lukeneet arvosteluani ensimmäisestä Inside out elokuvasta, niin löydätte sen täältä.

Seuraavaksi olisi siis tulossa arvostelu elokuvasta Leijonakuningas 1 ½. Lisäksi suunnittelen Disneymokat-sarjan seuraavaa osaa. 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Hahmofaktat: Herkules

Lupasin edellisessä postauksessa, että ennen Inside out 2 elokuvan arvostelua olisi tulossa Hahmofaktat-sarjan kolmas osa, joten tässä se nyt on. Tähän osaan hahmoksi on päässyt Herkules.


1. Herkules perustuu kreikkalaiseen mytologiaan


2. Alkuperäisen mytologian mukaan Herkulesilla ja Megaralla oli lapsia, joiden lukumäärä vaihtelee kahdesta kahdeksaan


3. Herkuleksen nimi on mytologiassa Herakles


4. Herkuleksen suomenkielinen ääninäyttelijä Jarkko Tamminen dubbasi kaikki repliikkinsä yhdessä päivässä


5. Mytologian mukaan Herkules oli kuolevainen jo syntyessään


6. Herkules ei osannut hallita voimiaan teini-ikäisenä


7. Alkuperäisen mytologian mukaan Herkules perusti Olympoksen


8. Mytologiassa Herkuleksella on kaksoisveli nimeltä Iphicles


9. Herkules on elokuvansa hahmoista ainoa, jota kutsutaan roomalaisella nimellään


10. Mytologiassa Herkules suoritti 12 urotyötä


Siinä oli siis faktoja Herkulesista. Niitä saa kertoaa lisää kommenteissa. 

Kuten edellisessä postauksessa lupasinkin, niin sunnuntaina tulee arvostelu elokuvasta Inside out 2. Sen jälkeen julkaisen arvostelun elokuvasta Leijonakuningas 1 ½. Yritän myös saada Disneymokat-sarjan seuraavan osan valmiiksi kesäkuun aikana.