maanantai 15. elokuuta 2022

Nostalgia (Aristokatit)


Olen kertonut elokuvan juonen sinisellä tekstillä, mutta en tule paljastamaan loppuratkaisua. Jos siis et halua tietää juonta, skippaa sininen teksti.
 
Elokuva kertoo eläköityneen oopperalaulaja Madame Adelaide Bonfamillen kanssa Pariisissa elävästä kissasta nimeltä Herttuatar, sekä tämän kolmesta pennusta Mariesta, Tolousesta ja Berliozesta. Eräänä päivänä Madame laatii testamenttiaan ystävänsä George Hautecourtin kanssa. Bonfamille suunnittelee testamenttaavansa omaisuutensa kissoilleen, mistä hovimestari Edgar ei ole mielissään, sillä hän saisi omaisuuden vasta kissojen luonnollisen kuoleman jälkeen. Päästäkseen eroon kissoista Edgar antaa niille kermaa, johon on lisätty unilääkettä. Kissojen nukahdettua Edgar vie ne joelle. Kissat heräävät ja huomaavat mihin ovat joutuneet. He tapaavat kulkukissan, nimeltä Thomas O'Malleyn, joka lupaa auttaa Herttuatarta ja pentuja pääsemään takaisin kotiin.
 
Aristokatit julkaistiin Amerikassa 17.12.1970 ja Suomessa 12.11.1971. Se on ensimmäinen elokuva, joka tehtiin ilman Walt Disneytä, sillä hän oli menehtynyt 4-vuotta ennen Aristokattien ensi-iltaa. Walt Disney ehti kuitenkin antaa hyväksyntänsä elokuvalle, vaikka ei ollutkaan kissaihminen. Elokuvalle tehtiin toinen suomenkielinen dubbaus vuonna 1994. Minä olen katsonut Aristokatteja aina uudella dubbauksella, mutta olen kuullut netistä vanhalla dubbauksella tehtyjä lauluja.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1910-luvun Pariisiin. Kissa nimeltä Herttuatar ja tämän pennut Marie, Tolouse ja Berlioz asuvat Bonfamillen kartanossa. Madame Adelaide Bonfamille on eläkkeellä oleva oopperalaulaja, joka suunnittelee testamenttaavansa omaisuutensa kissoilleen sitten kun hänen aikansa on täynnä. Elokuvan pääpahis on Bonfamillen hovimestari, joka ei ole iloinen kuultuaan testamentista, sillä se tarkoittaa sitä, että hän saa rahat vasta kissojen kuoltua. 

Paras asia Aristokateissa on ehdottomasti musiikki. Elokuvan laulut ovat tarttuvia ja erityisesti Katti tahtoo olla jokainen jää soimaan päähän. Myös elokuvan hahmot ovat onnistuneita. Erityisesti elokuvan pääpahiksesta Edgarista on tehty hauska ja mielenkiintoinen. Madame Bonfamille jää kuitenkin tosi yksipuoliseksi ja kyseenalaistan sen, että hän aikoo testamentata omaisuutensa kissoilleen. Miksi hän sellaista suunnittelee, kun kissat eivät pysty tekemään mitään rahoilla. Edgar on kuitenkin ihminen, joten olisi ollut helpompaa antaa rahat hänelle.

Sitten ne plussat ja miinukset.

+Musiikki
+Pääpahis
+Onnistuneet hahmot
+Juoni
+Tunnelma

-Bonfamillen testamenttisuunnitelmat

Aristokatit saa 8 1/2 pistettä.

Ei kommentteja: