keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Toive elokuvan virallinen traileri

 Loppuvuodesta ilmestyvästä Toive elokuvasta julkaistiin tänään uusi traileri, jonka aion nyt jakaa täällä blogissa. 





Trailerissa näytetään paljon enemmän asioita kuin aiemmin julkaistussa teaserissa. Siinä päästään näkemään uusia hahmoja, kuten Rosasin kuningatar Amaya. Lisäksi trailerissa näytetään enemmän Ashan seitsemää ystävää, jotka ovat saaneet inspiraationsa seitsemästä kääpiöstä. Nyt kun Asha tuli mainittua, niin sanon tähän väliin, että Ashan persoonaan syvennytään tämän trailerin aikana enemmän. Myös kuningas Magnificon ilkeä luonne tulee paremmin esille. 

En tiedä voiko näin sanoa, mutta pidän tästä elokuvasta jo nyt, vaikkei sitä olla vielä julkaistu. Yritän parhaani, etten asettaisi Toiveelle korkeita odotuksia, mutta kaikki tähän mennessä kerrotut paljastukset tekevät siitä lähes mahdotonta. Olen kuitenkin saanut pidettyä odotukseni mahdollisimman realistisella tasolla. Siitä huolimatta olen varma, että Toive tulee ylittämään odotukset. Onhan kyseessä kuitenkin Disneyn satavuotisen taipaleen juhlaklassikko. Lisäksi Toiveessa kerrotaan sen kuuluisan toivomustähden alkuperä, joten siltäkin osalta tämä elokuva kiinnostaa minua.

Videossa nähtävä traileri on englanninkielinen, mutta aion kyllä jakaa suomenkielisen trailerin täällä sitten kun se on julkaistu. Aion samassa postauksessa myös päivittää arvauksiani liittyen dubbaajiin. 

Mitä mieltä te olette Toiveesta? Kertokaa asteikolla yhdestä kymmeneen kuinka paljon odotatte tätä elokuvaa ja paljonko tämä kiinnostaa teitä (1=ei kiinnosta ollenkaan ja 10=kiinnostaa erittäin paljon). 

Halusin kirjoittaa tämän postauksen heti sen jälkeen, kun olin katsonut trailerin, joten siksi julkaisu ajoittui näin myöhäiselle kellonajalle. Siitä tulikin mieleen, että voisinkin kohta lopettaa tämän tekstin kirjoittamisen, että jaksan herätä huomenna töihin. 

En ole varma julkaisenko tänne mitään viikonloppuna, mutta saatan esitellä silloin jonkun Disney-tavarani.

Ei kommentteja: