lauantai 15. tammikuuta 2022

Frozen-pelilaatikko

Haluan tähän alkuun pahoitella, että suunnitelmat liittyen tämän vuoden ensimmäiseen postaukseen eivät menneet, kuten olin luvannut. Ehdotin edellisessä postauksessa, että te saisitte päättää mikä postaus ilmestyisi blogiin ensimmäisenä vuonna 2022. Siihen postaukseen ei kuitenkaan tullut kommentteja, joten päätin nyt julkaista uuden postauksen, sillä en voinut jättää tammikuuta postauksettomaksi vain sen takia, että asiat eivät menneet kuten olin suunnitellut. Haluan myös julkaista kolme postausta kuukaudessa ja nyt on jo tammikuun puoliväli. Kerron tähän väliin selvennyksenä, että en pakota ketään kommentoimaan postauksiani, mutta minusta on kivaa päästä lukemaan teidän ajatuksianne liittyen postausteni aiheisiin. En myöskään syytä ketään (paitsi itseäni) siitä, että suunnitelmat muuttuivat. 

Sitten itse aiheeseen. Tämän postauksen oli tarkoitus olla testissä-sarjan toinen osa, mutta muutin suunnitelmiani ja teinkin tästä tavaranesittelytekstin, sillä syötävä osuus on tässä aika pieni. Kävin eilen ostamassa Frozen-pelilaatikon, jonka aion nyt esitellä täällä blogissa.

Peli on tämännäköisen laatikon sisällä

Laatikosta löytyi kaksi suklaakeksiä, joista toisen käärepaperissa on kuva Elsasta ja toisessa on kuva Olafista ja peikoista.

Tässä kuva toisesta suklaakeksistä. Olin jo ehtinyt syödä toisen keksin ennen kuvan ottamista, mutta se oli suunnilleen samannäköinen, kuin kuvassa näkyvä suklaakeksi.

Laatikosta löytyi myös palapeli. 

Tässä on kuva pelilaudasta.

Laatikossa oli myös noppa ja pelinappuloita.

Laatikon sisältä löytyi myös nämä tarrat.

Tässä vielä kuva valmiista palapelistä.

Kerron tähän loppuun vielä sen, että seuraava postaus on hahmoesittely ja aion julkaista sen huomenna.



Ei kommentteja: